Mistä ammentaisimme tulevaisuususkoa?

Suomi käy parhaillaan läpi haastavia vuosia. Vaikka janoamme kasvua ja pyristelemme irti velasta, on edessämme suuressa kuvassa vielä sitä kauaskantoisempi haaste – altamme mureneva usko tulevaan.

Erityisen karulla tavalla tämä näkyy nuorissa. Vuoden 2024 Korkeakouluopiskelijoiden KOTT-tutkimuksessa jo 16 prosenttia ilmaisi, ettei suhtaudu tulevaan optimistisesti.

Samalla kyseessä on määrältään pieni ikäluokka, jonka harteille lasketaan harvinaisen suuri taakka koko järjestelmämme kannattelemisesta hankalan huoltosuhteen äärellä.

Tulevaisuususkoa on ollut viime vuosikymmenien ajan helppo valaa kasvavan talouden ja siten vahvistuvan hyvinvointivaltion varaan. Taloudellinen ahdinko on ollut poikkeustila, josta on ponnahdettu nopeasti eteenpäin.

Vaikeimpinakin aikoina – vaikkapa sotien jälkeen, väestöllä on ollut kuitenkin yhteinen selkeä suunta itsenäisen Suomen tienraivaajina.

Muutaman viime vuoden aikana olemme joutuneet yhteisesti tosiasioiden äärelle. Sen myötä käyntiin ovatkin lähteneet hyvinvointivaltion pudotuspelit ja paremmista päivistä välittyvä kuva on yhä hatarampi.

Suomi pitää kuitenkin saada liikkeelle. Näen, että se työ alkaa kahdesta asiasta. Ensiksi, on määriteltävä se hyvinvointivaltiomme kova ydin, jonka varaan jokainen voi luottaa myös kovina aikoina.

Ja sen rinnalle on luotava viestiä tulevaisuuden Suomesta – projektista, jonka eteen sietää vaikka useammankin tiukan talouskurin vuoden.