"Mee töihin ja opiskele ittes valmiiksi!"
Valtiovarainministeriö esitti viime viikolla työllisyyspaketillisen verran uudistuksia. Luin mielenkiinnolla muistion ilmiökokonaisuuksia, kunnes katseeni tarkentui kolmanteen kokonaisuuteen eli opintoetuuksiin.
Kyllä, luin oikein, opintoetuuksien uudistamiseen. Tälläkään kertaa työllisyystoimissa ei unohdettu meitä pienen ja piskuisen kansakunnan toivoja eli korkeakouluopiskelijoita.
Muistion mukaan opiskelijoiden työntekoa edistetään korottamalla opintotuen tulorajoja. Kuitenkin opintojen täytyy sujua tavoiteajassa, eikä opintotukea saisikaan saada tavoiteaikaa pidempään.
Työllisyyspaketin mukaisen ideaaliopiskelijan täytyy siis suorittaa 60 opintopistettä vuodessa, käydä illat, viikonloput ja lomat töissä sekä valmistua nopeasti, jotta hän täyttää yhteiskunnan vaatimukset tunnollisena veronmaksajana ja kansalaisena.
Euroopan unionin Bolognan prosessin mukaan 60 opintopistettä vastaa 1600 työtuntia lukuvuoden aikana eli noin 40 tunnin työviikkoja. Ideaaliopiskelija pystyy siis päätoimisesti sekä opiskelemaan että työskentelemään viiden vuoden ajan.
Entä jos en olekaan ideaaliopiskelija? Mitäs sitten? Kuten huomataan, tässä yhtälössä opiskelijan jaksamisen ja mielenterveyden kannalta riskit ovat suuret.
Parikymppisenä teologina ja tulevaisuuden tieteentekijänä on pelottavaa huomata, kuinka korkeakouluopinnoista ollaan tekemässä niin sanottuja tuubitutkintoja, joiden tehtävänä on kärjistetysti vain tuottaa työllistyneitä veronmaksajia.
Pikavoittojen ja viiden tuhannen työllistyneen hihavakion varjolla ollaan jälleen lisäämässä paineita yksittäisen opiskelijan harteille.
Viimeisimmän valtakunnallisen korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan joka kolmas korkeakouluopiskelija voi pahoin. Yleisin oire oli juuri ylirasitus.
Pikavoittojen sijaan onkin syytä keskittyä opiskelijan toimeentulon ja hyvinvoinnin parantamiseen kokonaisuutena. Yhtenä keinona opiskelijan toimeentulon parantamiseen riittää vain yksi termi: perustulo.