Kohti parempaa kansanterveyttä

”Suomen kansa on sairas kansa. Meillä on miljoona pitkäaikaisesti sairasta ja työkyvyttömyyseläkkeellä on kansainvälisesti katsoen poikkeuksellisen suuri osa työikäisestä väestöstä. [.] 40-vuotiaalla miehellä on vähemmän elinaikaa jäljellä kuin missään muussa eurooppalaisessa maassa”, Ylen toimittaja Matti Karhu aloittaa Ylen Elävästä arkistosta löytyvän uutisraporttinsa vuodelta 1971.

Vuonna 1972 säädetty kansanterveyslaki sisälsi suuren vision: painopistettä piti siirtää sairaaloista ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon.

Kunnat velvoitettiin huolehtimaan perusterveydenhuollosta. Näiden tuli yksin tai yhdessä naapurikuntien kanssa perustaa terveyskeskus, jossa yhdistyi saman katon alla useita terveyspalveluita.

Toimittaja jatkaa: ”Sairaaloissa tapahtuva sairaanhoidon kehittäminen ei riitä kohentamaan kansanterveytemme tilaa, ennalta ehkäisevä kansanterveystyö on tähän saakka ollut täysin riittämätöntä. Terveyden ja sairauden hoitaminen on kaiken lisäksi kallista.”

Toimittaja kertoo myös, kuinka se miten hoitoja korvataan, saa ihmiset hakeutumaan sairaaloihin silloinkin, kun heitä voitaisiin hoitaa kotona.

Alkaa kuulostaa tutulta.

Vaikka suomalaisten terveys on viime vuosikymmeninä monin tavoin parantunut, pitkäaikaissairaudet ovat lisääntyneet.

Yli puolet 30-vuotiasta suomalaisista sairastaa jotain pitkäaikaissairautta, kuten astma, diabetes, mielenterveyshäiriöt tai sydän- ja verisuonitaudit. Pitkäaikaissairaudet ovat yleisin syy työkyvyttömyyteen.

Kansanterveyslaki muutti terveydenhuollon painopistettä ennaltaehkäisevään ja valistavaan suuntaan. Se sisälsi yhteisen näyn, jota toteutettiin terveydenhuollon tavoitteita ja rakenteita muuttamalla.

Samaan aikaan käynnistettiin Pohjois-Karjala -projekti, joka kävi taistoon itäisen Suomen sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta vastaan.

Onko meillä tänään yhteistä näkyä siitä, mikä on suuri kansanterveydellinen tavoite 2020-luvulle?

Sosiaali- ja terveydenhuollon iso uudistus – tai kuten olen alkanut sitä kutsua, muutos – sote, pyrkii vastaamaan pitkälti samoihin haasteisiin kuin kansanterveyslaki aikoinaan.

Terveydenhuollon rahat eivät jakaudu kustannustehokkaasti. Liian paljon satsataan sairauksien hoitoon, ei ehkäisemiseen.

Liian suuri osuus resursseista kohdentuu vaativaan hoitoon perusterveydenhuollon tai sosiaalipalveluiden sijaan. Tähän pureudutaan muun muassa sillä, että sosiaali- ja terveydenhuolto halutaan saumattomaksi palveluketjuksi.

Tavoite on kunnianhimoinen: sitä ei ole vielä toteutettu missään muualla maailmassa.

Tulevaisuudessa haluaisin nähdä hyvinvointikeskuksia nykyisen terveyskeskusten sijaan. Niissä saisimme läheltä matalan kynnyksen palveluita, neuvontaa ja mahdollisuuden tutustua uusiin tapoihin edistää omaa terveyttään.

Näkisin kilvoittelua terveistä elämäntavoista erilaisten sovellusten avulla, jotka ohjaisivat, neuvoisivat ja haastaisivat liikkumaan enemmän, syömään hyvin ja käyttämään vähemmän alkoholia ja tupakkaa. Tämä on jo tätä päivää, mutta sen tulisi olla sitä jatkossa yhä useammalle.

Alkoholista suurimman osan käyttävät kohtuukäyttäjät, joiden kautta tulevat myös huomattavat vaikutukset kansanterveyteen. Emme tarvitse tänään Turmiolan Tommia varoittavaksi esimerkiksi.

Tarvitsemme eri alojen toimijat etsimään ratkaisuja, jotka vievät pienin askelin kohti parempaa kansanterveyttä.

Tarvitsemme myös toinen toisemme kannustamaan ja terveellä tavalla kirittämään meistä jokaista kohti vastuuta ja iloa terveistä elämäntavoista.

Mikä on sinun visiosi?

Kirjoittaja on perhe- ja peruspalveluministeri

Juha Rehula Juha Rehula on entinen pitkäaikainen kansanedustaja, joka työskentelee Pukkilan kunnanjohtajana.