Keskustalla on vaihtoehto 35 000 sairaanhoitajan irtisanomiselle
Suomessa käydään huhtikuussa kunta- ja aluevaalit. Ihmisillä on silloin mahdollisuus kertoa näkemyksensä hallituksen politiikkaan.
Ennakoin, että vaalien suurin puheenaihe on sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuus. Vaikka hallituksen leikkausten mittaluokka on valjennut monelle suomalaiselle vasta pikkuhiljaa, alkavat seuraukset näkymään arjessa.
Ensin lähti päivystykset, sitten nousivat asiakasmaksut ja kohta huomaamme jonottavamme kuukausitolkulla. Kysymys kuuluu: kuinka pian huomaamme kasvaneet ensihoidon ja päivystyksen kustannukset? Koska oivallamme, että sosiaali- ja terveyspalvelut eivät ole kestävä säästökohde?
Kahden miljardin euron leikkauksia julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin ei voi tehdä huomaamattomasti. Kohtuutonta mittaluokkaa hahmottaa hyvin se, että hallituksen säästösumma sosiaali- ja terveyspalveluihin vastaa 35000 sairaanhoitajan irtisanomista.
Hoitajia, lääkäreitä ja muita uhkaavat potkut, vaikka Suomessa palvelutarpeet kasvavat ja jo nyt on pula ammattilaisista. Samaan aikaan hallitus pumppaa lisärahoitusta yksityislääkärijäteille. Lisäksi kokoomus ja perussuomalaiset ovat sysäämässä ison osan työntekijöitä – etenkin pienipalkkaisilla ja naisvaltaisilla aloilla – pysyvään palkkakuoppaan. Edessä häämöttää lakkokevät ja aloituspaikkoja jää täyttämättä.
Myös kolmannen sektorin kustannustehokasta työtä ajetaan alas. Hallituksen tilaama ”Pyykön raportti” eli selvitys järjestöjen rahoitusleikkausten kohdentamisesta tuli julkiseksi reilu viikko sitten. Ymmärtääkö pääministeri, mitä lähtee, kun sosiaali- ja terveysalan järjestöjen yleisavustuksia uhataan leikata jopa 70 %? Kuka hoitaa mm. aukottomat päihdepalvelut, laadukkaan saattohoidon, ikäihmisten päivätoiminnan sekä kuntoutus- ja perhekeskuspalvelut? Järjestöleikkaus tulee heittämän sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisen kannalta oleelliset muutoksentekijät työttömyyskortistoon. Raportti paljastaa myös sen, miten hallitus pyrkii ideologisesti vähentämään järjestöjen pitkäjänteistä työtä.
Perhelääkäri kaikille. Tutulta lääkäriltä kuluu vähemmän aikaa murheiden hoitamiseen, kun perheen tilanne on tiedossa. Hoitoon on päästävä heti, eikä huomenna.
Suomi tarvitsee uuden suunnan. Tarvitsemme kipeimmin talouskasvua, jonka eväitä keskusta on koonnut. Lisäksi Keskusta on esittänyt lääkkeitä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen. Tähän asti hallitus on ummistanut silmänsä vaihtoehdoilta.
Perhelääkäri kaikille. Tutulta lääkäriltä kuluu vähemmän aikaa murheiden hoitamiseen, kun perheen tilanne on tiedossa. Hoitoon on päästävä heti, eikä huomenna.
Stop mummorallille. Jokaisella ikäihmisellä on oikeus hyvään hoitoon lähellä kotia. Omaisten kertomukset siitä, miten omaa äitiä tai isää on roudattu paikasta toiseen, ovat pysäyttäviä. Turhia tutkimuksia, tietämättömyyttä ja odottelua. Mummoralli saa luvan loppua.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden leikkauksilla ja verojen korotuksilla Suomi ei nouse. Se johtaa vain talouden näivettymiseen ja palvelujen keskittämisiin, kuten kävi edelliselle kokoomusjohtoiselle hallitukselle 2011–2015. Opitaan virheistämme.
Toivoa on ja Suomen suuntaa voi vielä muuttaa.
Samalla pitää muistaa, että turvattomat ajat ja arvaamaton maailma vain alleviivaavat suunnanmuutoksen tärkeyttä. Mitä paremmin kotimaan asiat ovat, sitä paremmin suomalaiset kestävät ulkoapäin mahdollisesti tulevia kriisitilanteita.
Tähän asti suomalaiset ovat voineet luottaa siihen, että valtiovalta on huolehtinut jokaiselle mahdollisuuden saada tarvitsemiaan palveluja. Nämä ovat olleet myös tae sille, että Suomessa on säilynyt yhteiskuntarauha. Välillä näyttää siltä, että tämä on unohtunut kokoomuksen ja perussuomalaisten johtamalta hallitukselta.
Keskusta lupaa olla toiveikkaamman tulevaisuuden puolella.