Keskusta jäi aurinkoinen puoli ylöspäin

Puheenvuoro

Kuntavaalit olivat keskustalle torjuntavoitto. Vaalituloksen tarkempi analysointi on vielä kesken, mutta koko maan kannatusprosentti oli tärkeä henkinen työvoitto pitkän kannatusalhon jälkeen. Keskustalaiset kautta maan venyivät hienoon ja hyvähenkiseen loppukiriin. 

Vaikea kannatustilanne tuo pitkittyessään mukanaan epäilyksiä. Tulee kiusaus vilkuilla sivuille. Ankeuttajia ja tuomiopäivän ennustajia on riittänyt. Keskustassa päätettiin kuitenkin olla aurinkoinen puoli ylöspäin. Päätettiin luottaa myönteisyyteen ja asialliseen politiikan tekemiseen. Pysyttiin uskollisena omille arvoille ja luotettiin paikalliseen hyvään työhön.

Nuoret läpimenneet kaupungeissa ja pienemmillä paikkakunnilla ovat hyvä signaali puolueen tulevaisuutta ajatellen.

Käänteen tekemiseen tarvitaan vankkumatonta uskoa omaan asiaan. Iso kiitos erityisesti puheenjohtaja Annikalle ja puoluesihteeri Riikalle, jotka luotsasivat joukkoa eteenpäin valoisina ja varmoina. 

Tekemistä riittää vielä valtavasti, mutta nousun siemenet myös eduskuntavaaleja ajatellen on kylvetty monessa paikassa. Nuoret läpimenneet kaupungeissa ja pienemmillä paikkakunnilla ovat hyvä signaali puolueen tulevaisuutta ajatellen. Keskustassa on valtavasti kokeneita päättäjiä, jotka ovat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen uurastaneet valtuustoissa. Kun tämä yhdistetään siihen, että nuorten teemat ja tapa tehdä politiikkaa saivat kannatusta, on lupa odottaa kirkkaampia kannatuslukuja. 

Vaalitulos antaa varmasti aihetta myös kriittisille arvioille ja itsetutkiskelulle. Tartutaan silti kaikkeen siihen hyvään, mitä nämä vaalit toivat tullessaan. Erityisen tärkeää on pitää kiinni jokaisesta, joka oli ehdolla keskustan listalla tai liittyi vaalien alla jäseneksi. Nyt on aika myös panostaa koulutustoimintaan ja järjestötyön ja -demokratian kehittämiseen. 

Huolehditaan jatkossakin koko Suomesta, kunnioitetaan lähimmäisiä ja luontoa. Siinä on kestävät menestyksen avaimet tuleville vuosille.

Liina Tiusanen Kirjoittaja on keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja.