Kansanliike keskusta nilkuttaa

Puheenvuoro

Keskustan puoluevaltuusto kokoontui viime viikonloppuna puimaan vaalitappion syitä.

Helsingin Sanomat (27.4.) raportoi ensimmäisen kokouspäivän perusteella, ettei keskusta näytä yhden viikonlopun aikana löytävän selvää suuntaa eteenpäin.

Parempi niin. Haavojen hätäinen laastarointi ei puoluetta paranna. Uudistustyö ei onnistu ilman rehellistä ja suoraa analyysiä.

Viimeistään keväinen kompastelu perustulon kanssa osoitti selkeän tarpeen ainakin keskustelukulttuurin ja puoluedemokratian vahvistamiselle.

Sotkamon puoluekokouksen linjaukset olivat selkeästi perustulon kannalla. Viime syksynä Turussa puoluevaltuusto otti kantaa perustulon puolesta ja ilmaisi keskustan vastustavan kokoomuksen ja demareiden vastikkeellisia malleja.

Kuitenkin tämän jälkeen termiä alettiin puolueessa vääntää ja kääntää. Puoluehallitus päätyi lopulta alkuvuodesta hyväksymään mallin, joka oli sinänsä hyvä, mutta jotain muuta kuin perustulo.

Ei keskusta kaadu siihen, että asioista ollaan eri mieltä.

Heräsin ajattelemaan, miksi puoluejohto ja muu puoluehallitus eivät puolustaneet kantaansa reilusti esimerkiksi syksyn puoluevaltuustossa? Milloin puoluejohdon ja jäsenistön välillä on viimeksi käyty kunnon debattia jostain poliittisesta kysymyksestä?

Ei ainakaan viime vuosina puoluekokouksissa tai puoluevaltuustossa.

Ei keskusta kaadu siihen, että asioista ollaan eri mieltä.

Päinvastoin. Kun linja on yhteisesti valittu, on sen taakse helpompi asettua. Keskustelun väistäminen on viesti siitä, että todelliset päätökset tehdään jossain muualla.

Eri näkökantojen avoin perusteleminen auttaa ihmisiä muodostamaan asioista oman näkemyksensä.

Nyt kun kunnon keskustelu jäi käymättä, moni aktiivikeskustalainenkaan ei tiennyt, mitä mieltä olla koko perusturvan uudistamisesta. Tämä heijastuu myös ulospäin.

Nyt ei ole syytä väheksyä kenenkään asiallisia huomioita puolueen toiminnasta. Kritiikki osoittaa välittämistä yhteisestä kansanliikkeestä.

Uskon, että moni on myös valmis tarttumaan toimeen asioiden muuttamiseksi.

Kirjoittaja on keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtaja.

Liina Tiusanen