Jääräpäisyys vie rahat ja arvovallan

Luin äskettäin Markku Kuisman ja Pekka Seppäsen kirjan Suomen pahimmat bisnesmokat.

Kirjan kirjoittajat käyvät kiihkottomasti ja perusteellisesti läpi kymmenen bisnesmokaa, joista jokainen maksoi joko yritykselle itselleen tai yhteiskunnalle vähintään satoja miljoonia euroja.

Viisaina ja fiksuina pidetyt huippujohtajat epäonnistuivat karmealla tavalla. Eivät ilkeyttään, vaan siksi, että he eivät osanneet arvioida oikein tulevaisuuden kehitystrendejä tai olivat liian sinisilmäisiä.

Pahimpien mokien listalta löytyvät muun muassa Soneran reilu neljä miljardia maksanut saksalais-italialainen ilmaveivi, Storan Enson epäonnistuneet Amerikan-kaupat sekä Nokia, joka osti huippuvuosina omia osakkeitaan 19 miljardilla eurolla.

Kuisman ja Seppäsen kirjan esimerkit osoittavat, kuinka vaikeaa tulevaisuuden ennustaminen on.

Erityisen vaikeaa ennustaminen tai tavoitteista perääntyminen on, jos hyvin menestyvän yrityksen ylimpään johtoon on iskenyt vauhtisokeus.

Johtajat pitävät jääräpäisesti kiinni valitusta strategiasta. Yrityskauppaan mahdollisesti liittyvät riskit unohdetaan tai niistä vaietaan kollektiivisesti.

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa kenelle tahansa. Sitä se on myös taloustieteilijöille, jotka niin mielellään neuvovat ja opastavat yrityksiä, virkamiehiä ja poliitikkoja toimimaan toivotulla tavalla.

Jos käy niin, että ennustukset menevät mönkään, auliisti neuvoja jakaneita talousviisaita ei näy missään. Vastuun kantavat ne, jotka ovat asioista päättäneet.

Suomesta löytyy taloustietäjiä joka lähtöön. On vasemmistolaista, oikeistolaista, keskustalaista, liberaalia, konservatiivista, elvyttävää ja kurinalaista talouspolitiikkaa suosivia talousmiehiä ja -naisia.

Niin hullua poliittista linjaa tästä maasta on vaikea löytää, että joku talousasiantuntijaksi itseään tituleeraava ei sitä puolustaisi. Kansalaisten kuluttajansuoja joutuukin talousviisaita kuunnellessa kovalle koetukselle.

Useimmiten onkin viisasta tarkistaa, mihin viiteryhmään taloustieteilijä kuuluu. Sillä on väliä, edustaako taloustutkija yrittäjiä, palkansaajia, teollisuutta vai Suomen Pankkia.

Suomalaiset kysyvät mielellään myös ulkomaalaisten neuvoja omiin ongelmiinsa. Näin tehdään myös talousasioissa.

Syksyllä moni poliitikko siteerasi mielellään talousnobelisti Joseph Stiglitziä, joka moitti hallituksen talouspolitiikkaa liian kireäksi. Stiglitz suositteli Suomelle elvyttävämpää talouspolitiikkaa.

Sen jälkeen, kun joku muistutti, että sama herra toimi myös Kreikan neuvonantajana eurokriisin synkimpinä hetkinä, syntyi syvä hiljaisuus.

Pääministeri Juha Sipilän johtama hallitus elää monien paineiden ristiaallokossa.

Äänestäjillä, oppositiolla, medialla ja asiantuntijoilla on kaikilla vahva näkemys siitä, miten hallituksen pitäisi toimia.

Hallitus onkin tarkistanut poliittisia päätöksiä muutamaan otteeseen ulkopuolisten paineiden takia.

Hallitus on muun muassa kohtuullistanut eläkeläisten asumistukileikkauksia, ja vetänyt pois lakiesityksen, joka olisi mahdollistanut ulkomaille laittomasti varojaan siirtäneiden henkilöiden aktiivisen katumisen ilman rangaistusta.

Opposition mielestä hallituksen politiikkaa on ollut poukkoilevaa. Näin siitä huolimatta, että hallituksen korjausliikkeet ovat olleet heille mieluisia.

Olisiko hallituksen pitänyt jääräpäisesti puolustaa omia esityksiään, jos ne osoittautuivat huonoiksi? Ei tietenkään. Hulluimmat ja kalliimmat virheet tehdään silloin, kun kurssia kieltäydytään korjaamasta arvovaltasyistä.

Virheitä tekevät kaikki. Viisaimmat myös oppivat niistä jotakin.