Asiat hallinnassa

Puheenvuoro

Hallituksen budjettiriihi oli samalla keskustan ja SDP:n uusien puheenjohtajien, Annika Saarikon ja Sanna Marinin, testi. 

Etenkin suomalaisten työpaikkoja ja tasa-arvoisia peruspalveluja turvaavat ratkaisut osoittivat molemmilta sekä päätöksenteko- että yhteistyökykyä.

Kumpaakin kykyä tarvitaan nyt vastuupaikoilla olevilta. Suomen tilanne on vakava.

Budjettiriihen jälkeen on jo ennätetty arvioida, kenen puolue Säätytalon neuvotteluissa voitti ja kenen hävisi.

Itse ajattelen ainoan oikean kysymyksen tässä tilanteessa olevan: voittiko Suomi?

Totta kai Saarikko, Marin ja muut hallituspuolueiden puheenjohtajat ajoivat budjettiriihessä omille puolueilleen tärkeitä asioita.

Johtamiseen kuitenkin kuuluu myös kyky laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. On nähtävä metsä puilta.

Kun budjettiriihen lopputulemaa katsoo tältä kantilta, voi perustellusti sanoa, että Suomi voitti.

Työtä, terveyttä ja turvaa on nyt politiikan iso linja.

Koronavirustauti pidetään kurissa. Työpaikkoja turvataan ja yritysten pärjäämistä tuetaan. Yhteiskunnan sosiaalisesta ja alueellisesta eheydestä pidetään huoli.

Kaikki tähtää Suomen viemiseen vaikeuksien yli mahdollisimman vähin inhimillisin ja taloudellisin vahingoin.

Ison linjan päättävät viime kädessä aina puolueiden puheenjohtajat.

Tuohon linjaan kuuluu, että Suomi väliaikaisesti velkaantuu. Se ei kuitenkaan ole kevytmielistä velanottoa, vaikka oikealta niin annetaan ymmärtää.

Kyse on siitä, että valtio ottaa iskua vastaan muun yhteiskunnan puolesta. Vaihtoehto olisi konkurssiaalto ja työttömyyden pysyvä paheneminen. Tätäkö halutaan?

Keskustan arvoja on ylisukupolvisuus. Se tarkoittaa, että nyt koituvaa laskua on alettava jo tällä vaalikaudella maksaa takaisin.

Yksin se takaa, että Saarikon ja Marinin päätöksenteko- ja yhteistyökykyä mitataan vielä monta kertaa. Yhteenottojakin taatusti tulee.

Uusien puheenjohtajien ensimmäinen yhteinen työnäyte kuitenkin puhuu puolestaan.

Puolueiden isosti erilaisista näkemyksistä ja aidalta huutelijoiden vähättelystä huolimatta päätöksiin pystyttiin. Ne eivät ole täydellisiä, mutta ne osoittavat Suomelle suunnan.

Suunta on tärkeä niille ihmisille, joilla tällä hetkellä on huoli omasta ja läheisten terveydestä ja toimeentulosta. Suunta on tärkeä myös yrityksille, jotta ne voivat pärjätä ja työllistää.

Vaikeuksista valoa kohti, Suomi.

Antti Kurvinen Kirjoittaja on keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja toisen kauden kansanedustaja Kauhavalta.