Ovatko myös poliittiset selvitykset valemedia?

Paperisilppuri on jauhanut jälleen suikaleiksi yhden poliittisen järjestelmän tilaaman selvityksen.

Aalto-yliopiston neljän hengen työryhmän laatima raportti liikenteen päästövähennyksien toteuttamiskeinoista tyrmättiin jo muutama tunti julkistamisensa jälkeen.

Näin silti, vaikka aihe on vakava – kaikkien ilmastovaikutusten kokonaisuutena ihmiskunnan tulevaisuuden suurin kysymys.

Liikenneministeri Sanna Marinia (sd.) on kuitenkin kiitettävä rehellisyydestä. Ei jäänyt epäselväksi, että selvityksen suurin vika oli se, että se oli edellisen hallituksen tilaama.

Poliittinen koneisto tuottaa suuren määrän selvityksiä. Niitä julkaistaan viikoittain – joinakin päivinä jopa useita.

Monet niistä ovat maailmanmenosta vakavasti kiinnostuneille ihan mielenkiintoista luettavaa. Lukijoiden joukossa on myös päättäjiä, joita varten selvityksiä tehdäänkin.

Päästövähennysraportin saama kohtelu herättää kuitenkin kysymyksen koko selvitysinstituution järkevyydestä. Moniko selvitys on oikeasti tarpeellinen?

Selvityksiä laaditaan myös aiheista, joista ei haluta mitään lopputulosta.

Taannoin yritystukia kampasi silminnähden vastentahtoinen työryhmä, joka ei lopulta tehnyt yhtäkään muutosehdotusta.

Yksi selvityksen tarkoitus voi olla myös selvitettävän asian hautaaminen.

Monet kohut hiljenevät, kun asianomainen ministeri lupaa, että asiasta tehdään selvitys.

Aikanaan, kun se julkaistaan, ovat pinnalla jo muut kohut, eikä tarvitse tehdä mitään.

Ajan pelaamiseksi voidaan myös samaa asiaa selvittää aina vain uudelleen. Selvitys voi esittää tehtäväksi muutoksia, mutta ne voidaan jättää tekemättä.

On nähty jopa konsulttiselvityksiä, jotka on tehnyt sama taho, joka selvitti asian edelliselläkin kerralla. Yllättäen lopputulema ei ollut muuttunut. Rahaa paloi.

Poliittisten selvitysten pulska ja kyseenalaistamaton asema on outoa erityisesti siksi, että mahdollisimman neutraalille ja uskottavalle tiedolle olisi juuri nyt suurempi tarve kuin aikoihin.

Sen lisäksi, että tietoisuuteemme tunkee päivittäin suoranaisia valheita, yhä useampi asialliseltakin näyttävä tieto on jonkin etupiirin muokkaamaa.

Maksajan näkökulmaa uitetaan jopa yliopistoihin, ja sitä kautta tieteen tekemiseen.

Teettämällä etukäteen ohjailtuja ja värittyneitä, tai sitten heti ylimielisesti roskiin heitettyjä selvityksiä politiikka itse osallistuu totuudenjälkeisen ajan vahvistamiseen.

On selvää, että täydellisen neutraalia tutkimusta ei ole. Mutta jos siihen ei edes pyritä, pitäisi kysyä, kannattaako selvittämiseen laittaa yhtään tuntia tai euroa.

Vai onko neutraalin poliittisen selvitystyön uhka se, että se paljastaa tehdyn politiikan vääräksi, jopa osoittaen konkreettisia ja henkilöitävissä olevia epäonnistumisia?

Entä mitä tapahtuu liikenteen päästövähennyskeinoille, kun väärän hallituksen teettämä selvitys ei kelvannut?

Miten uskottavaa on lukea seuraavaa, oikean hallituksen teettämää selvitystä?