Onko suurten kansanpuolueiden aika ohi?

Heinäkuun alun gallupeissa keskustan kannatus laski jo 11,7 prosenttiin. Keskusta on Euroopasta tutulla linjalla, sillä muuallakin entiset suuret kansanpuolueet kutistuvat.

Ei ole helppo sanoa, mikä osa laskusta on puolueiden itsensä syy ja mikä johtuu aikakauden muuttumisesta, mutta maailman muutoksen merkitystä ei saa unohtaa lähdettäessä viemään keskustaa uuteen nousuun.

Digitalisaation ja sosiaalisen median aikakaudella kaikilta edellytetään nopeaa toimintaa.

Ihmiset haluavat nopeita vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin ja suuria, vaikeita kokonaisuuksia on pystyttävä käsittelemään riittävän yksinkertaisella ja ymmärrettävällä tavalla. Samalla yksittäisiin poliitikkoihin kohdistuu aikaisempaa suurempia odotuksia, joten heidän merkityksensä kasvaa entistä nopeammassa maailmassa.

Samanaikaisesti  kun odotukset kasvavat, heikkenevät vaikutusmahdollisuudet, sillä nopeisiin tuloksiin ja muutoksiin tottuneet ihmiset odottavat samaa vauhtia tapahtuvia muutoksia luonteeltaan paljon hidastempoisemmalta politiikalta. Pettymys johtaa puolueen – ja politiikan ylipäätään – suosion laskuun.

Puolueet laativat pitkiä periaateohjelmia, joita nopeatempoiseen aikaan tottuneet ihmiset eivät jaksa lukea. Eri puolueiden ohjelmat muistuttavat toisiaan ja niiden yksityiskohtien ymmärtäminen on hankalaa jopa politiikkaa päivätyönä seuraaville.

Puolueiden ohjelmia suuremman merkityksen muodostaakin nykyään puolueen imago eli mielikuva, jonka puolue antaa itsestään ihmisille. Tämä on tärkeää muistaa, kun lähdetään rakentamaan keskustan tietä kohti vahvempaa kannatusta.

Imagoon vaikuttavat monet tekijät, kuten vanhat piintyneet käsitykset ”Keskusta on maanviljelijöiden puolue” tai ”Kokoomus on yrittäjien puolue”. Nämä mielikuvat määrittävät puoluetta monien silmissä, ja niitä on erittäin vaikea muuttaa tai edes monipuolistaa.

Suomessa taksiuudistus ja aktiivimalli tullaan varmasti muistamaan vielä pitkään. Saksassa sosiaalidemokraatit eivät ole vieläkään päässeet eroon 2003 tehtyjen sosiaali- ja talouspolitiikan uudistusten imagotahroista siitä huolimatta, että uudistuksilla saatiin Saksan talous nousuun.

Tuskin kukaan keskustasta haluaa, että puolue tunnetaan vain menneistä haasteista, eikä tulevaisuuden ratkaisuista. Tilanteen korjaamiseksi tulee puolueen imagosta heijastua uskoa tulevaan sekä erityisesti edistyksellisiä ja ihmisiä puhuttelevia ajatuksia.

Yksilökeskeisessä yhteiskunnassa ihmiset eivät enää ryhmittele itseään tiettyihin yhteiskunnallisiin luokkiin kuten työläiset, toimihenkilöt tai yksityisyrittäjät. Suurempi merkitys on esimerkiksi kulutustottumuksilla, tuloilla ja elämisen tyylillä.

Sellaisia yhteiskunnallisia miljöitä, joissa äänestäjät viipyivät sotien jälkeen kokonaisten sukupolvien ajan, ei enää ole. Ihmiset ovat vaativaisempia.

Yksilökeskeinen, heterogeeninen yhteiskunta vaikuttaa edellyttävän puolueiltakin vastaavaa heterogeenisyyttä, mutta toisaalta hyvin eriytyneeltä ja sirpaleiselta puoluekentältä on vaikea muodostaa toimivia ja päätöskykyisiä hallituksia.

Nyt jos koskaan on suurille kansanpuolueille yhteiskunnan kannalta tilausta, sillä mitä moninaisempi – sosiaalisesti ja kulttuurillisesti – yhteiskunta on, sitä enemmän tarvitaan yhdistävää voimaa eri tavoin ajattelevien ihmisten välille.

Kyse on politiikassa paradoksista, sillä juuri suuret kansanpuolueet eivät enää houkuttele individualisoituneen yhteiskunnan kasvatteja entiseen tapaan. On tärkeää, että kansanpuolueet, kuten Suomen Keskusta, pystyvät löytämään uudelleen aiheet, jotka yhdistävät eri yhteiskuntaryhmiin kuuluvia ihmisiä ja luomaan imagon, joka heihin vetoaa.

Katson yleensä mieluummin tulevaan, mutta tämän tekstin lopetan Santeri Alkion sanoihin maalaisliiton eduskuntaryhmälle vuoden 1908 syksyllä: ”Älkää vaan vaipuko alakuloisuuteen. Eihän sen mikään häpeä ole olla vähemmistössä. Se kysyy enempi itsenäisyyttä ja uskallusta. Mutta olisi naurettavaa uskoa itsensä olevan väärässä sen johdosta, ettei kuuluu suureen puolueeseen.”