Yleisen järjestyksen pito ei saa joutua vääriin käsiin
Vapaaehtoinen ”Soldiers of Odin” –järjestö on aloittanut katupartioinnin Joensuussa.
Kaduilla liikkuu ryhmissä miehiä, joiden vaatteissa on järjestön nimilogo. Poliisipartioille miehet ovat kertoneet haluavansa turvata katurauhaa. Myös muualla on perustettu vapaaehtoisia katupartioita.
Tällaiseen yksityisyritteliäisyyteen on syytä suhtautua kriittisesti. Ainakin Joensuussa on kyse enemmän äärioikeistolaisesta puuhastelusta kuin joensuulaisten turvallisuudesta.
Tästä kertoo järjestön jäsenen luonnehdinta Facebookissa (Yle uutiset 4.1.).
Sen mukaan kyseessä on ”isänmaallinen valkoisen Suomen puolesta taisteleva järjestö”. Vinksahtaneeseen nationalismiin viittaa nimikin. Odin oli muinainen pakanallinen germaaninen ja skandinaavinen jumala, sodan ja kuoleman herra.
Se liittyi suorastaan hupaisalla tavalla natsien yrityksiin muuttaa maailmaa. Germaanisesta mytologiasta natsit näet löysivät apua joulunkin hitleröimiseen.
Jouluevankeliumi ei natseille sopinut. Jeesus oli juutalainen, ja kristinusko saarnasi rauhaa. Kun joulupukkikin periytyi kristilliseen pyhimykseen Pyhään Nikolaukseen, natsi-ideologit keksivät, että arjalaisessa kulttuurissa lahjat jakaa muinaisjumala Odin.
Nyt Odinin joulutontut ovat päättäneet omin päin ryhtyä muka turvaamaan joensuulaisten katurauhaa tavalla, mikä johtaa helposti ajatukset vapaaehtoisten järjestyskaartien synkkään historiaan.
Facebookissa järjestön joensuulainen jäsen on kertonut partioiden toimintatavasta paljastavasti:
”Puututaan välittömästi, jos huomataan, että suomalainen on pulassa. Käytetään voimakeinoja ainoastaan tarvittaessa ja tarpeen vaatimalla tavalla. Ketään ei huvikseen hakata, jos siltä tuntuu. Kun ollaan tunnukset päällä, niin hyvät käytöstavat suomalaisia kohtaan, esimerkiksi avataan ovet naisille ja vanhuksille jne. Kerhon tarkoitus: Liikutaan kaduilla naisten, lasten ja ennen kaikkea suomalaisten turvana.”
Sivistyneessä ja järjestäytyneessä demokratiassa yleisen järjestyksen pito kuuluu yhteiskunnalle.
Sen tehtävänä on pitää verovaroin yllä koulutettua ja asiansa osaavaa koneistoa. Vain julkisessa kontrollissa olevalle järjestelmälle voidaan uskoa myös väkivallan käytön oikeutta.
Joensuun tapahtumien juuret ovat tietysti pakolaispolitiikassa. Pelottelu, huhujen levittely ja ennakkoluulojen lietsonta ovat kuitenkin paljon suurempi uhka suomalaisille kuin turvapaikanhakijat.
Siksi Odinin tonttujen kaltaisiin ajattelemattomuuksiin ja suoranaisiin tyhmyyksiin pitää puuttua heti ja paljastavasti.