Vihreistäkin tuli vanha puolue sisäministeriön kansliapäällikkönimityksen myötä
Valtioneuvosto nimitti viime torstaina yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän (vihr.) sisäministeriön kansliapäälliköksi.
Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) junaileman valinnan myötä vihreistä tuli vanha puolue, joka pyrkii nostamaan omiaan korkeisiin virkoihin siinä missä muutkin puolueet.
Pimiä ohitti nimityksessä suojelupoliisin päällikön Antti Pelttarin (kok.), jolla oli enemmän johtajakokemusta sisäministeriön hallinnonalalta. Kokoomus leimasikin nimityksen poliittiseksi virkanimitykseksi, jossa sopivampi ohitti pätevämmän.
Kokoomuksen kritiikiltä vei tosin terää se, että myös Pelttari on hyötynyt jäsenkirjansa väristä uransa varrella.
Pimiän nimityksen myötä vihreät menettivät oikeutensa arvostella poliittisia virkanimityksiä.
Vihreiden puheenjohtaja Ohisalo junaili nimityksen kirjoituttamalla esittelymuistion, jossa viranhoidon vaatimukset määriteltiin Pimiää suosivalla tavalla. Samaa menettelytapaa ovat käyttäneet kaikki muutkin puolueet vuorollaan.
Niinpä Pimiän ansioksi luettiin ”laaja-alainen kokemus perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvistä johtamistehtävistä.”
Ohisalon mielestä juuri perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen on tehokkain tapa edistää sisäistä turvallisuutta.
Pelttari edusti tässä vertailussa perinteisempää ajattelua, jossa poliisilla on päävastuu sisäisestä turvallisuudesta.
Ohisalo käytti nimityksessä poliittista harkintaa. Sitä voi toki paheksua, mutta ministerillä on siihen täysi oikeus. Ohisalo osasi epäilemättä varmistaa oikeudellisen selkänojansa, sen verran porua nimitys herätti etukäteen.
Vanhojen puolueiden tapaan Ohisalo vielä kiisti kirkkain silmin syytökset poliittisesta nimityksestä. Tässä hän ei ollut sen vakuuttavampi kuin muut puolueet, joiden nimityksiä vihreillä oli aiemmin tapana arvostella.
Pimiän nimityksen myötä vihreät menettivät oikeutensa arvostella poliittisia virkanimityksiä.
Opposition kritiikki ei ole saanut kovin paljon vastakaikua medialta, päinvastoin. Helsingin toimitukset osoittivat jopa yllättävän suurta ymmärrystä Pimiän nimitykselle. Tämä antaa pontta väitteille vihreitä ymmärtävästä toimittajakunnasta.
Muutoin keskustelu on noudattanut perinteistä kaavaa, jossa kulloinenkin oppositio arvostelee poliittisia nimityksiä ja harrastaa niitä itse hallitukseen päästessään.
Yksi uusi näkökohta kannattaa kuitenkin panna merkille. Muutamat asiantuntijat ovat ehdottaneet siirtymistä Ruotsin tapaiseen käytäntöön, jossa ministeriöiden ylin virkamiesjohto vaihtuisi aina hallituksen mukana. Samalla voitaisiin luopua poliittisista valtiosihteereistä.
Viimeistään seuraavan hallituksen kannattaisi tätä asiaa harkita.