Vihreiden puheenjohtajavalinta jätti valjun vaikutelman

Pääkirjoitus

Vihreiden puheenjohtajavalinnasta ei jää jälkipolville suuria tarinoita kerrottavaksi. Vaalin lopputulos on tiedossa jo hyvissä ajoin ennen kesäkuuta pidettävää puoluekokousta.

Porin kokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi taputetaan ensimmäisen kauden kansanedustaja Maria Ohisalo. Muita halukkaita tehtävään ei ilmaantunut.

Puheenjohtajan nuija siirtyy Ohisalolle Pekka Haavistolta. Pätkäpuheenjohtajaksi Touko Aallon vetäytymisen jälkeen valittu Haavisto ilmoitti jo etukäteen, että on lupautunut tehtävään vain määräajaksi.

Vihreiden puheenjohtajavalinnoista paistaa läpi poliittinen taktikointi, jossa aidolle puoluedemokratialle ei juurikaan jää sijaa.

Ohisalo oli jo viime syksynä vahva ehdokas pätkäpuheenjohtajaksi, mutta luovutti syystä tai toisesta vapaaehtoisesti pätkäpuheenjohtajuuden kokeneemmalle Pekka Haavistolle. Ohisalo itse on perustellut kieltäytymistään tehtävän poikkeuksellisella vaativuudella.

Yhtä hyvä selitys on, että vihreät laskivat, että Haaviston johdolla puolue menestyy paremmin eduskuntavaaleissa. Presidentinvaaleissa mainiosti menestynyt ja yli puoluerajojen suurta luottamusta nauttiva Haavisto sopi puolueelle paremmin kuin hyvin eduskuntavaalien keulakuvaksi.

Jos keskustassa toimittaisiin puheenjohtajavalinnoissa samalla tavalla kuin vihreissä, puolue-eliittiä syytettäisiin vallankaappauksesta.

Taktikoinnin puolesta puhuu myös se, että Ohisalolle ei tällä kertaa löytynyt yhtään vastaehdokasta.

Vihreiden puolueväki ei siis pääse äänestämään siitä, kuka olisi heidän mielestään paras henkilö toteuttamaan vihreää politiikkaa Antti Rinteen johtamassa hallituksessa.

Keskusta on syyskuussa samassa tilanteessa kuin vihreät viime syksynä. Väistyvän puheenjohtajan tilalle valitaan uusi puheenjohtajan syyskuun alussa.

Kukaan ei kuitenkaan puhu pätkäpuheenjohtajasta, vaikka puheenjohtajan paikka on taas katkolla kesällä 2020. Tämä kertoo kaiken.

Jos keskustassa toimittaisiin puheenjohtajavalinnoissa samalla tavalla kuin vihreissä, puolue-eliittiä syytettäisiin vallankaappauksesta.

Kansanvaltaan nojaavassa puolueessa tällainen taktikointi ei onnistuisi. Tästä pitävät huolen yli 2 000 äänioikeutettua puoluekokousedustajaa.

Keskustan puoluekokous on tottunut käyttämään valtaansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Kun ehdokkaita on enemmän kuin yksi, se innostaa ja kannustaa puolueväkeä pohtimaan, mikä on tässä tilanteessa puolueelle paras vaihtoehto.

Vihreiden laskelmointi puheenjohtajavalinnoissa on ilmiselvää ja läpinäkyvää. Tämän episodin jälkeen voidaan lopettaa puheet siitä, että puoluedemokratia toteutuisi vihreillä paremmin kuin kilpailevissa puolueissa.