Vihreiden pitää ymmärtää, että myös muut puolueet tahtovat pelastaa ilmastomme ja että tarpeellisia toimia saadaan aikaan vain yhteisvoimin

Pääkirjoitus

Huoli maapallon ilmaston ja luonnon tulevaisuudesta ei ole enää pitkään aikaan ollut vihreän liikkeen yksinoikeus, ei Suomessakaan.

Kaikki muutkin suomalaiset puolueet, perussuomalaisia ehkä vielä lukuun ottamatta, ovat saaneet merkittävän ilmastoherätyksen. Näkökulmat ja painotukset voivat poiketa toisistaan, mutta tavoite on sama.

Ilmaston muuttuminen halutaan rajata niin vähiin, että ihmiskunta selviää siitä. Kaikki tahtovat säilyttää maapallomme elinkelpoisena myös tuleville sukupolville.

Tämä pitäisi vihreidenkin jo ymmärtää ja hyväksyä. Vihreiden oppimestarimainen, ainoana oikeassa olemisen asenne alkaakin olla jo hyvän ilmastopolitiikan jarru.

Tarpeellisia toimia saadaan aikaan vain yhteistoimin. Mutta julkisuuden kautta käytävä vaatimus- ja sanelupolitiikka on myrkkyä yhteistyölle. Siitä pitää päästä, jos halutaan, että asiat etenevät. Ja se kai tärkeintä on, vihreillekin.

ILMASTOTOIMET eivät onnistu, jos kansalaiset eivät pidä niitä oikeudenmukaisina, tasa-arvoisina ja toteuttamiskelpoisina.

Esimerkiksi vihreiden vaatimus, jonka mukaan Suomen maa- ja vesipinta-alasta pitäisi suojella 30 prosenttia, on yksinkertaisesti hölmö.

Se herättää paljon enemmän naurunsekaista kummeksuntaa kuin kiitosta. Pieni vihreiden militanttijoukko voi sitä arvostaa, mutta suurelle yleisölle vaatimus on epärealistisista haihattelua.

Siten kampitetaan yhteisiä tavoitteita. Ja haihattelut eivät hallituspuolueelle sovi.

Ilmastotoimien on oltava sellaisia, että ne vaikuttavat tehokkaasti mutta eivät vie isänmaatamme kivikauteen. Silloin kansalaisetkin tukevat ratkaisuja.

VIHREIDEN ilmastopoliittiset syyttelyt ja utopistiset vaatimukset liittyvät kuntavaalien epäonnistumisiin sekä alavireisiin galluplukemiin.

Pahaa oloa pitää jossain määrin ymmärtääkin. Pitäähän hallituspuolueillakin olla myös omia tavoitteita.

Mutta samaan tapaan kuin perussuomalaiset eivät voi yksin määrätä tulevan hallituksen maahanmuuttopolitiikasta, samaan tapaan eivät vihreät voi yksin määrätä nykyisen hallituksen ilmastopolitiikasta.

Monipuoluehallituksissa tehdään päätökset yhteistyössä. Sellainen hallitus Suomessa on nyt ja myös seuraavien vaalien jälkeen.

TÄRKEÄ koetinkivi on ilmastotoimien ja talouspolitiikan suhde.

Ilmastotoimien on oltava sellaisia, että ne vaikuttavat tehokkaasti mutta eivät vie isänmaatamme kivikauteen. Vaikka elämäntapaamme tulisikin muutoksia, hyvinvointivaltiosta, oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta on yritettävä pitää kiinni. Silloin kansalaisetkin tukevat ratkaisuja.

Tarvitaan siis kestävän talouden politiikkaa.

Vihreille tämä on kompastuskivi. Puolueen talouspoliittinen ajattelu on niin olematonta, että muutamat arvostetut vihreät poliitikot ovat ihmetelleet tätä julkisesti.

Uusi 30 prosentin suojeluvaatimus on esimerkki. Se on kuin hatusta vedetty. Jo nyt Suomen metsiä on suojeltu tiukimman kriteerin mukaan selvästi enemmän kuin muissa EU-maissa yhteensä (Suomen metsäyhdistys 1.4.2020).

Mutta kun hyväksytään, että muillakin puolueilla on oikeita tavoitteita ilmastopolitiikassa, löydetään helpommin myös yhteisiä talouspoliittisia toimia, jotka auttavat niihin pääsemiseksi.

Siksi vihreidenkin kannattaa kuunnella myös niitä, joilla on erilaisia näkökulmia – kuten vaikka keskustan puheenjohtajaa, valtiovarainministeri Annika Saarikkoa. Hän kommentoi budjettineuvotteluja torstaina (HS 2.9.):

”Tavoite on yhteinen: ilmaston ja maapallon turvaaminen tuleville sukupolville elämiskelpoisena. Mutta kyllä meillä näkökulmaeroja on tavassa, jolla suhtaudutaan ilmastonmuutoksen hoitoon. Itse korostan vahvasti, että talouskasvu ja yritykset, myös maa- ja metsätalous voivat olla ratkaisijoita, eivät ongelman lähteitä.”

Kuulisipa joskus vihreidenkin ratkaisukeinot.