Vihreä professori huomasi etätöissä stadilaisen tietämättömyytensä maaseudusta ja puolustaa nyt landepaukkuja
Entinen vihreiden kärkipoliitikko ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja, nykyinen työelämäprofessori ja mediapersoona Pekka Sauri sai merkittävän herätyksen vietettyään neljä kuukautta etätöissä maalla.
Perusstadilainen Sauri kertoo ajatuksistaan MTV uutisten kolumnissa (19.9.). Se on jo otsikoitu raflaavasti:
”Maalaisten vähättely saa nyt riittää – näin minusta tuli landepaukku.”
Hän esimerkiksi huomasi ”noin kymmenessä sekunnissa”, että maalla asuminen ilman autoa on täysin epärealistinen ajatus.
”Maaseutunäkökulmasta cityvihreiden autottomat keskustat, pyöräilybaanat ja joukkoliikennepainotus näyttävät kovin kaukaisilta ja varmasti monen mielestä silkalta naiivilta kohkaamiselta”, hän pohtii ja kertoo ajelleensa kesäautollaan ”luu ulkona” kaupoille.
Ja vastoin aiempia ”kestävän kehityksen tavoitteitaan” Sauri sanoo olevansa myös sitä mieltä, että valtion pitäisi tukea lakkautuslistalla olevien maakuntakeskusten lentoyhteyksiä siihen asti, että nopeat junayhteydet toteutuvat.
”Se vaikutus tällä neljän kuukauden etäilyllä oli, etten enää suostu kaupunkien ja maaseudun väliseen vastakkainasetteluun enkä kuuntelemaan irvailua landepaukuista.”
”Maaseutu ei ole mikään pinta-alamitta, vaan siellä asuu samanlaisia itsenäisesti ajattelevia yksilöitä kuin Kalliossakin. Kaupungistuminen epäilemättä jatkuu, mutta maaseudun kohteleminen ’viimeinen sammuttaa valot’ -asenteella on julmaa ja epäeettistä. Maaseudun asukkaat ansaitsevat täsmälleen saman kunnioituksen ja ihmisarvon kuin metropolinkin”, Sauri kirjoittaa kauniisti.
SAURIA on kiittäminen merkittävästä maaseutumainoksesta. Samalla sopii myös ällistellä. Kuusikymmentäkuusivuotias professorismies ja merkittävä vaikuttaja – mutta niin vähin tiedoin kotomaamme koko kuvasta.
Moni muukin on ennakkoluulojen ja väärien tietojen varassa. Kolumni onkin tärkeä. Se antaa kullanarvoisia neuvoja maaseudun puolestapuhujille.
Ehkä tärkeintä on, että on kerrottava paljon enemmän nykypäivän maaseudun todellisuudesta.
Että siellä asuu siis samanlaisia itsenäisesti ajattelevia suomalaisia kuin Helsingin Kalliossakin.
Että he tekevät töitään monenlaisissa ammateissa, harrastavat ja elävät luonnon kanssa yhdessä. He käyttävät moderneja palveluja, ovat yhteisöllisiä siinä kuin muutkin suomalaiset ja rakastavat kotiseutuaan.
Ja että maaseutu ei ole henkinen takapajula, joka vain kuihtuu, kunnes viimeinen sammuttaa valot.
Vihreän vaikuttajan herääminen: ”Je suis landepaukku.”
Korona-aikaa on jo pidetty maaseudun piristysruiskeena. Etätyö on saanut monet etsimään väljempää ja edullisempaa asuinympäristöä. Kolumni kertoo, että korona-ajan ansiosta myös ennakkokuulot voivat hälvetä ja väärät käsitykset muuttua.
Sauri päättää kolumninsa sanoilla ”Je suis landepaukku”. Se on muunnos iskulauseesta ”Je suis Charlie”, joka syntyi pariisilaista Charlie Hebdo -lehteä vastaan suunnatun terrori-iskun jälkeen.
”Minä olen Charlie” kertoi sanojen käyttäjien puolustavan sananvapautta.
Sauri siis ilmoittautuu puolustamaan maalaisia.
Hyvä juttu, oikein mainio. Ja vielä parempi, jos ymmärrys maaseudun todellisuudesta leviää laajemminkin kaikkien tietämättömien ja ennakkoluulojensa vallassa olevien parissa – vaikkapa Pekka Saurin myötä.
KESKUSTALLEKIN Saurilla on sana: Jos puolueen nimi palautettaisiin, Sauri voisi ryhtyä maalaisliiton ”hangaround-jäseneksi”, vapaa-ajan kaveriksi.
Kokemusperäinen havahtuminen voisikin parhaimmillaan lisätä keskustan ja vihreiden keskinäistä ymmärrystä – puolin ja toisin.