Työmarkkinaneuvotteluissa tarvitaan nyt malttia
Vientialat käyvät parhaillaan neuvotteluja ensi vuoden työehdoista. Neuvottelupöydällä ovat sekä palkat että sopimusten sisältökysymykset.
Marssijärjestys on perinteinen. Ensin neuvottelevat tärkeimmät vientialat, sen jälkeen muut teollisuusalat. Näin siksi, että vientialat asettavat palkankorotuksille kehyksen, jota muiden alojen toivotaan seuraavan.
Kirjoittamaton sääntö on ollut, että julkinen sektori ei saa suurempia palkankorotuksia kuin yksityinen sektori. Nyt tämä periaate on rikottu. Kunta-ala saa kesällä sorvaamansa sopimuksen ansiosta lähivuosina prosenttiyksikön suuremmat korotukset kuin vientialan työntekijät.
Yksityinen sektori on arvostellut rajusti kunta-alan sopimusta. Sen pelätään johtavan palkkakierteeseen ja kilpailukyvyn rapautumiseen. Sopimusta on kritisoitu myös siksi, että prosenttiperusteiset palkankorotukset suosivat hyväpalkkaisia kunta-alan työtekijöitä.
Suuret palkankorotukset johtaisivat julkisen sektorin suuriin menolisäyksiin.
Loppuvuoden työmarkkinaneuvotteluista ennustetaan poikkeuksellisen vaikeita. Kunta-alan sopimus ei ainakaan helpota sovun löytämistä.
Vaikeuskerrointa lisää entisestään tavanomaista korkeampi inflaatiokehitys, mikä antaa pontta työntekijöiden palkankorotusvaatimuksille.
Monet työnantajat kärvistelevät vastaavasti kallistuneen energian takia kustannuskriisissä, joten ylimääräistä jakovaraa ei välttämättä ole. Pelkona on, että ylisuuret palkankorotukset saattavat johtaa työvoiman vähentämiseen.
Tilannetta ei auta yhtään se, että yritysten tulevaisuudennäkymät ovat juuri nyt poikkeuksellisen sumuiset.
Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn ja valtiontalouden kestävyyden kannalta olisi tärkeää, että palkankorotukset jäisivät maltillisiksi. Suuret yleiskorotukset johtaisivat julkisen sektorin suuriin menolisäyksiin. Tällainen kehitys olisi myrkkyä kovaa vauhtia velkaantuvalle Suomelle.
Paolo Fornaro ja Mika Maliranta kirjoittavat Laboren työpaperissa, että ”palkkalinja, jossa sopimuskorotukset ovat sen verran maltilliset, että niiden päälle jää riittävästi varaa liukumille, tukee makrotaloudellisesti ja alueellisesti tasapainoista talouskehitystä”.
Fornaron ja Malirannan mukaan liian korkeat sopimuskorotukset voivat johtaa pitkän aikavälin tuottavuuskasvun hidastumiseen ja taantumaan. Tähän Suomella ei ole varaa, ei nyt eikä tulevaisuudessa.