Terveyden ja turvallisuuden vaarantuminen on liian kova hinta poliitikon työstä
Monet viime päivien uutiset herättävät toivottavasti keskustelua siitä, joutuvatko poliitikot maksamaan liian kovaa hintaa työstään.
Tiistaina uutisoitiin, että ulkoministeri Timo Soinin sairasloma jatkuu lokakuun loppuun. Hän joutui jäämään viikonvaihteessa sairaslomalle ärhäkän infektion vuoksi, joka on nyt äitynyt vielä pahemmaksi.
Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto on puolestaan sairaslomalla uupumuksen vuoksi.
Molemmat tapaukset ovat herättäneet kommenttipalstoilla lähinnä vahingoniloista ilkkumista pikaisen paranemisen toivotusten sijasta.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner kertoo tiistaina julkaistussa kirjassa astetta vakavammasta kansalaispalautteesta.
Hän on saanut ministerikaudellaan sähköpostin kautta kasamäärin solvauksia ja tappouhkauksia. Myös hänen perheenjäseniään on uhkailtu.
Berner kertoo kärsineensä unettomuudesta ja nähneensä painajaisunia uhkausten vuoksi. Sairaslomia hän ei ole kuitenkaan pitänyt.
Berner ei ole ainoa vihamyrskyn alle jäänet poliitikko.
Viranomaiset ovat neuvoneet ministereitä, että uhkauksista ei kannata kertoa julkisuuteen, koska se voi provosoida muita, kenties vakavampia uhkailijoita.
Muualla yhteiskunnassa pidetään itsestään selvänä, että työtä pitää voida tehdä vaarantamatta sen paremmin fyysistä kuin henkistä terveyttään.
Työnantaja joutuu vastuuseen, jos laiminlyö työntekijöiden terveydestä huolehtimisen.
Poliitikkojen työnantaja on kansa.
Jostain syystä jotkut kansalaiset katsovat, että heillä on oikeus ladella poliitikoille sellaisia solvauksia, jotka vaikkapa naapurille esitettynä johtaisivat nopeasti leivättömän pöydän ääreen.
Historiaa tuntevat tietävät, että on sitä osattu ennenkin. Esimerkiksi viisikymmenluvulla perustettiin lehti levittämään perättömiä solvauksia presidenttiehdokas Urho Kekkosesta.
Onko tosiaan liikaa vaadittu, että kansalaiset lähestyisivät poliitikkoja samalla tavalla kuin muitakin ihmisiä?
Kun inhimillinen elämä on yleensä edistynyt kaikilla aloilla, joutuu kysymään, miksi se ei edisty poliitikkojen kohtelussa.
Onko tosiaan liikaa vaadittu, että kansalaiset lähestyisivät poliitikkoja samalla tavalla kuin muitakin ihmisiä? Kritiikkiä voi esittää sortumatta henkilöön meneviin hyökkäyksiin.
Poliitikot voisivat itse näyttää esimerkkiä asiallisesta ja toisia kunnioittavasta keskustelutyylistä. Ensi kevään eduskuntavaalit tarjoavat tähän oivallisen tilaisuuden.