Suomesta ei saa tulla vihaisten kansalaisten yhteiskuntaa, ja siinä työssä tarvitaan keskustan sanomaa
Unkarilainen oppositiopoliitikko Márton Tompos luonnehti maansa ilmapiiriä HS:n reportaasissa (1.3.) näin:
”Tämä ei ole toimiva yhteiskunta. Unkarilaisena pystyt aistimaan jännitteen, kun olet tekemisissä ihmisten kanssa. Me olemme vihaisia toisillemme, emmekä osaa ratkoa ristiriitoja kovin hyvin, mikä johtuu yhteiskuntaan tietoisesti luodusta vihasta.”
Siis: Tietoisesti luodusta vihasta…
Sellainen on mahdollista. Unkari ei ole ainoa eikä ensimmäinen. Esimerkkejä on kaikkialta, Trumpin USA:sta lähtien.
VIHAN täyttämät yhteiskunta syntyy ennen muuta politiikasta. Varsinkin vaalien aikaan kansalaisten mieli kiihottuu. Sitä oikein kiihotetaankin.
Yksinkertaistettujen totuuksien, tahallisten vääristelyjen ja suoranaisten valheiden varalta saamme kaikki pitää silmämme avoimina ja päämme kylminä. Viestintä on niin tehokasta, että se on diktaattoreiden tärkein keino pitää kurissa alamaisiaan.
Tämän näemme vaikkapa Venäjällä. Valheet ovat muuttuneet totuuksiksi. Mutta siihen törmättiin myös yhtenä vapauden esitaistelijoista pidetyssä USA:ssakin. Hävinnyt presidenttiehdokas ei ole tunnustanut tappiotaan vieläkään.
Hänelle oma mielipide on vahvempi kuin yhteinen totuus.
Sitä vartenhan vaalejakin pidetään, että saataisiin selville, mihin suuntiin ja millä painoarvolla äänestäjät haluavat isänmaataan kehitettävän.
SUOMEA ei viha saisi sumentaa.
Suomessa on, onneksi, monta puoluetta. Sehän kertoo siitä, että kansalaisilla on erilaisia mielipiteitä, jotka myös pääsevät vaikuttamaan.
Kun puolueita on paljon, niiden on oltava yhteistyössä. Niiden on soviteltava ja tehtävä kompromisseja. Tämä on Suomessa hyväksytty. Niin pitää jatkuakin, ilman vihaa. Silloin kansanvalta toteutuu.
Vaikeinta taitaa ollakin hyväksyä se, että toisella on oikeus olla eri mieltä kanssani, kertoa mielipiteensä ja toimia sen mukaan.
Ja vielä vaikeampaa on hyväksyä, että tätä oikeutta pitää kaikin voimin suojella. Silloin voi kuitenkin muistella ranskalaisen valistusfilosofin Voltairen syvällistä viisautta, jonka voi dramaattisimmillaan suomentaa näin:
”Olen eri mieltä kanssasi, mutta olen valmis kuolemaan sen puolesta, että sinulla on oikeus sanoa se.”
MAALAISLIITTO-KESKUSTA on ollut koko historiansa ajan sillanrakentaja. Vaikka polarisaatio, kaksinapaistuminen, jauhaa keskustaakin, sillanrakentajia tarvitaan taas vaalien jälkeen aivan varmasti.
Vaalien jälkeenkin jatkuu samantapainen tilanne kuin nyt. Toimivaan enemmistöhallitukseen tarvitaan taas monta puoluetta. Kaikkien pitäisi valmistautua ja sopeutua siihen. Hallituskumppaneiden kanssa on vain tultava toimeen.
Korkeimmaksi ohjenuoraksi saisi noustakin pragmaattinen, käytännön hyötyä korostava suhtautumistapa.
Se merkitsisi hallitusohjelman arvon nousemista entisestään, ohi ideologioiden. Silloin on siedettävä vuorollaan vihreitä, vasemmistoliittoa, SDP:tä, kokoomusta, perussuomalaisia, keskustaa, kaikkia.
EDELLÄ oleva haiskahtaa myös kansanvallalta. Sitä vartenhan vaalejakin pidetään, että saataisiin selville, mihin suuntiin ja millä painoarvolla äänestäjät haluavat isänmaataan kehitettävän.
Kaikilla näkökannoilla on sitten sen suuruinen mandaatti, minkä vaalitulos antaa.
Kansanvaltainen pragmaattisuus oli Santeri Alkionkin ihanteena. Näin hänen ajatuksiaan tulkitsee keskustafilosofi Seppo Niemelä kirjassaan ”Ajankohtainen Alkio”:
”Alkiolle kansanvalta ei ole ’ehdoton enemmistö sellaisenaan’, vaan sitä on pikemminkin ’kompromissi- eli sovittelusaavutus’, jossa ’eri vivahdukset, mikäli mahdollista, otetaan huomioon’. Näin saadaan asioille ’harkitumpi perustelu’.”
”Osin taustana on sekin, että Alkio näki kaikissa puolueissa jotakin oikeutettua ja huomioon otettavaa”, Niemelä kirjoittaa.
Näiden Alkion ajatusten luulisi sopivan kaikille suomalaisille.
Ilman vihaa.