Suomen pitää pysyä unelman arvoisena
Viime viikkoina amerikkalainen yhteiskunta valoineen ja varjoineen on tullut lähemmäs Eurooppaa ja Suomeakin kuin pitkiin aikoihin. Kaikkia on kiinnostanut, mitä Amerikoissa todella tapahtuu, ja media on raportoinut sydämensä kyllyydestä.
Yksi keskustelun toistuvia termejä on ollut ”amerikkalainen unelma”. Sen tavoittelua pidetään yhtenä Yhdysvaltojen menestyksen perussyynä.
Unelman määritteli historioitsija James Truslow Adams vuonna 1931 näin:
”Elämän tulee olla parempaa ja rikkaampaa sekä täydempää jokaiselle, kykyjensä ja saavutuksiensa mukaisesti, riippumatta sosiaaliluokastaan tai niistä olosuhteista, joihin on syntynyt.”
Moni kirjoittaja ja moni tutkimuskin on todennut, että amerikkalainen unelma ei kuitenkaan toteudu parhaiten Amerikoissa vaan – Suomessa.
”Tie ryysyistä rikkauteen kulkee Suomessa paljon paremmin kuin unelmamaassa Yhdysvalloissa”, kirjoitti muutama kuukausi sitten saksalainen Der Spiegel Stanfordin yliopiston tutkimuksiin viitaten.
Suomalaiseen unelmaan kuuluu paljon enemmän kuin vain mahdollisuus sosiaaliseen nousuun, ”ryysyistä rikkauteen”.
Saksalaislehden tulkinta oli yksipuolinen, materialistinen. Se ei tee oikeutta edes alkuperäiselle amerikkalaiselle unelmalle – eikä varsinkaan suomalaiselle unelmalle.
Suomalaiseen unelmaan kuuluu paljon enemmän kuin vain mahdollisuus sosiaaliseen nousuun, ”ryysyistä rikkauteen”. Siihen kuuluvat tasa-arvon tavoite kaikilla elämän aloilla, koulutuksen ja sivistyksen arvostus, vapaus – mutta myös vastuu, toisten ihmisten kunnioitus, kohtuullisuus…
Yksi olennaisen tärkeä ero nykypäivän amerikkalaisen ja suomalaisen unelman välillä on, että suomalainen unelma kantaa kaikkia. ”Veljeä ei jätetä” oli Suomen puolustajien henki sodan aikana, ja sama ajatus sopii nykypäiväänkin. Yhdessä on huolehdittava niistä, joiden omat voimat eivät riitä.
Mutta suomalainen unelmakaan ei ole luonnonlaki. Se ei toteudu itsestään. Sitä pitää hoitaa, eikä uhkilta saa sulkea silmiä.
Nyt sitä uhkaa esimerkiksi yhteiskunnan eriytyminen, luokkayhteiskunnan hiljaa hiipivä paluu. Osa kansalaisista on syrjäytynyt suomalaiseen köyhyyteen, josta uhkaa tulla perinnöllistä. Yhteiskunnan toiseen päähän on puolestaan muodostumassa toisenlaisten perintöjen ja huippupalkkojen yläluokka.
Toinen uhka on, että tulkitsemme unelmaamme pelkän aineellisen vaurauden tavoittelemisena, ”talouskäppyrät edellä”, kuten Suomenmaan toimittaja Pauliina Pohjala osuvasti kirjoitti (7.11.).
Eikä pidä väheksyä huolta palvelujen karkaamisesta liian kauas, yhä useamman kokemaa yksinäisyyttä tai ahdistusta digitaalisen tulevaisuuden edessä, turvattomuuden tunteen kasvua…
Mutta unelmat ovatkin tavoitteita, joita kohti pyritään. Tavoitteet on kuitenkin syytä pitää kirkkaina. Vain siten Suomi voi pysyä unelman arvoisena.