Sosiaalinenkin media on tiedotusväline, jonka säännöt pitää hallita

Perussuomalaisten puoluevaltuuston jäsen jättää paikkansa valtuustossa hänen twiiteistään syntyneen kohun vuoksi.

Twiittikohun keskelle joutunut mies on julkaissut sosiaalisessa mediassa useita ”leikkimielisiä” viestejä, joissa eräät näkyvät maahanmuuttajataustaiset poliitikot rinnastetaan sikoihin. Mies on antanut sioilleen nimet, jotka voidaan helposti yhdistää näihin politiikassa toimiviin henkilöihin.

Toinen pilailun kohteeksi joutunut henkilö uhkaa viedä asian poliisin tutkittavaksi, koska hänen mielestään twiittailut sikojen viemisestä saunan taakse voidaan tulkita tappouhkaukseksi.

Vastaavia kohuja on sattunut muissakin puolueissa, mutta erityisen paljon niitä syntynyt perussuomalaisten liepeillä. Sivullisten ei kuitenkaan kannata lähteä ilakoimaan asialla määräänsä enempää.

Sen sijaan kaikkien puolueiden kannattaa ottaa nämä kohut huomioon kuntavaalien ehdokashankinnassa ja -koulutuksessa.

Monelta kohulta olisi säästytty, jos politiikassa toimivat henkilöt olisivat sisäistäneet yksinkertaisen perussäännön:

Sosiaalista mediaa kannattaa pitää aivan samanlaisena mediana kuin kaikkia muitakin tiedotusvälineitä Ylestä ja Helsingin Sanomista alkaen.

Someen kannattaa kirjoittaa vain sellaista, minkä voisi julkaista oman maakuntalehden tai paikallislehden yleisönosastolla.

Someen kannattaa kirjoittaa vain sellaista, minkä voisi julkaista oman maakuntalehden tai paikallislehden yleisönosastolla.

Alatyylinen ja ronski puhe poliitikoista saattaa olla tavallista huoltoasemien baarien äijäporukoissa. Siellä puheita suitsii vain porukan sietokyky. Julkiseen jakoon tällaisia juttuja ei pitäisi laittaa.

Kuten todettu, muillakin puolueilla on vastaavia tapauksia. Perussuomalaiset poikkeavat kaavasta siinä, että monet heidän edustajansa ovat tietoisesti tuoneet alatyylisen puhetavan julkiseen keskusteluun eduskuntaa myöten ja pitävät sitä jopa ansiona.

Perussuomalaisten näkyvimmät poliitikot toki hallitsevat korrektin kielenkäytön ja pärjäävät sillä kilpailijoiden näkökulmasta liiankin hyvin julkisessa keskustelussa. Tämä pätee sekä puheenjohtaja Jussi Halla-ahoon että hänen edeltäjäänsä Timo Soiniin.

Toivottavasti sivistynyt puhetapa leviää puolueessa vähitellen paikallistasolle saakka.