Sipilän seuraajaksi haluavien on aika astua esiin

Pääkirjoitus

Hallituksen muodostamisen prosessi päättyy tänään, kun eduskunta äänestää Antti Rinteen hallituksen ohjelmaa koskevasta tiedonannosta.

Äänestykseen ei liity mitään dramatiikkaa vaan hallitus saa luottamuslauseen selvin luvuin.

Keskustassa voidaan tämän päivän jälkeen keskittyä puheenjohtaja Juha Sipilän seuraajan valintaan.

Ylimääräinen puoluekokous valitsee uuden puheenjohtajan 7. syyskuuta. Siihen on aikaa enää alle kolme kuukautta, ja välissä vielä lomakausi.

Sipilän seuraajaksi haluavien olisikin syytä astua esiin mahdollisimman pian, mieluummin ennen lomakauden alkua.

Näin he voisivat kiertää esittelemässä ajatuksiaan keskustan kesätapahtumissa.

Julkisuudessa vahvimpina ehdokkaina on pidetty Antti Kaikkosta (45), Katri Kulmunia (31) ja Antti Kurvista (32).

Kaikki kolme nousivat hallitusratkaisun myötä näkyviin asemiin.

Kaikkosesta tuli Rinteen hallituksen puolustusministeri. Hän lienee lähdössä kisaan mukaan siitä päätellen, että piti valtiovarainministerin pestiä sopimattomana mahdolliselle puheenjohtajaehdokkaalle.

Kulmunista leivottiin elinkeinoministeri ja Kurvinen nousi Kaikkosen jälkeen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.

Sipilän seuraajaksi haluavien olisikin syytä astua esiin mahdollisimman pian, mieluummin ennen lomakauden alkua.

Kolmikkoa voi pitää keskustalaisen kansanliikkeen kasvatteina.

Kaikkonen ja Kurvinen ovat entisiä keskustanuorten puheenjohtajia, ja Kulmunikin aloitti politiikanteon keskustanuorissa.

Tämän kolmikon lisäksi eduskuntaryhmästä voi tulla vielä muitakin ehdokkaita.

Esimerkiksi Hannakaisa Heikkinen (45) pohti puheenjohtajalta vaadittavia ominaisuuksia jo 17. toukokuuta Suomenmaassa.

Kisan yllätysnimeksi on tarjolla Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä (38), hänkin keskustaväelle tuttu jo vuosien takaa.

Määttä on tuonut esiin mahdollisuuden, että puheenjohtaja voitaisiin valita myös eduskuntaryhmän ulkopuolelta.

Tällainen henkilö voisi keskittyä ensi talven kentän kiertämiseen. Hän voisi mennä hallitukseen vuoden 2020 varsinaisen puoluekokouksen jälkeen, mikäli hänet valitaan silloin uudelleen.

Määtän idea on saanut kannatusta ainakin Suomenmaan kommenttipalstoilla. Hän tutkailee ilmeisen tosissaan kannatustaan Sipilän seuraajaksi.

Keskusta tarvitsee nyt kunnon puheenjohtavaalin, jossa on useita ehdokkaita.

Se on välttämätön ehto puolueen uudistumiselle vaalitappioiden sarjan jälkeen.

Tytti Määtän ikä korjattu kello 8.48. Määttä on 38, ei 39.