Raportti haastaa keskusteluun aluekehityksestä, mutta jo sen tutkimusasetelmissa on sosiaalidemokraatin kokoinen reikä
Suomalaisten hyvinvointi keskittyy pääkaupunkiseudulle ja suurten kaupunkien ympäryskuntiin. Näin kertoo Kalevi Sorsa -säätiön uusi raportti.
Pääasiassa saksalaissuomalaisena yhteistyönä kirjoitettu selvitys jakaa Suomen kunnat neljään ryhmään. Jako on tehty 11 mittarin mukaan. Niiden katsotaan ilmentävän ”hyvinvoinnin edellytyksiä”.
Mittarit ovat työllisyysaste, huoltosuhde, lasten köyhyysriski, yritysten toimipaikkojen liikevaihto henkilöä kohden, korkeakoulutettujen osuus, keskimääräiset bruttotulot, terveydenhoitosektorilla työskentelevien määrä, asuntolainat, äänestysprosentti, laajakaistan kattavuus sekä sisäinen muuttoliike.
Pohjatiedot ovat pääasiassa vuodelta 2018. Eri mittareiden painoarvot eivät käy ilmi.
Demarisäätiön raportista: ”Ei ole kestävä ratkaisu, että etenkin pääkaupunkiseudulta siirretään enemmän resursseja muille alueille…”
KUNTARYHMÄT on nimetty näin:
Menestyvät pääkaupunkiseutu ja kaupunkien vaikutusalueet (43 kuntaa; 1,94 milj. asukasta).
Kaupunkialueet, joilla on sosiaalisen syrjäytymisen riskejä (33 kuntaa; 2,01 milj. asukasta).
Keskiverto-Suomi (109 kuntaa; 0,95 milj. asukasta).
Taantuvat alueet (109 kuntaa; 0,58 milj. asukasta).
RAPORTISSA on paha, keskeinen ongelma, voisi sanoa: sosiaalidemokraatin kokoinen.
Se ei anna kansalaisille muuta suunvuoroa kuin olla numerona laskelmissa. Kaikki mittarit ovat tilastollisia, laajoja ja yhteiskunnallisia. Niitä tulkitaan paljolti keskivertojen avulla. Myös johtopäätökset ovat tämän mukaisia, ikään kuin ylhäältä päin ilmoitettaisiin, oletko hyvinvoiva vai et.
Unohtui varmaankin kysyä suomalaisten omaa käsitystä hyvinvoinnistaan?
Nyt raportti esittelee 109 Suomen kuntaa tummanpunaisella värillä, ja päällä on leima:
Taantuva alue. Mittarien antama tulos tulkitaan sanoilla: ”Erittäin negatiivinen”.
Niinhän sitä tehtiin Neuvostolitossakin. ”Perspektiivitön alue”, ilmoitettiin ja punainen rasti päälle. Varmuudeksi kylästä katkaistiin sähköt.
RAPORTTI houkuttaakin vastaväitteisiin. Keskusteluun kannattaa osallistua. Osallistuminen on ehkä helpointa, jos raportin jakaa pienempiin kohteisiin. Nyt se syleilee maailmoja, mutta koostuu kuitenkin osatarkasteluista.
Raportti on nimittäin ennen muuta yhteiskunnallinen puheenvuoro. Toivottavasti sitä ei lueta kuin ”puolueetonta tutkimusta”. Se ei ole SDP:n pamfletti, mutta julkaisijoiden tausta on sosiaalidemokraattinen. Siksi siitä löytää tällaisia ajatuksia:
”Kuntien valtionosuusjärjestelmä on tasannut kuntien välisiä eroja, mutta sen käyttövoima on kulutettu – rakenteellisen muutoksen ajuriksi siitä ei ole… Sote-uudistuksesta ei ole yksinään ongelmanratkaisijaksi, koska se ei poista hyvinvoinnin alueellisen eriarvoisuuden syitä… Suomi tarvitsee uutta ajattelua ja kuntien tehtävien eriytymisestä käytävää keskustelua, jossa katse siirretään kuntarakenteista hyvinvointipalveluiden käyttäjiin…”
Raportti haastaa etenkin nykyistä valtionosuusjärjestelmää. Tälle keskustelulle se ei anna hyvää lähtökohtaa:
”Ei ole kestävä ratkaisu, että etenkin pääkaupunkiseudulta siirretään enemmän resursseja muille alueille… On herättänyt kysymyksiä siitä, miksi hyvinvoivien kaupunkialueiden pitäisi tukea huonosti pärjääviä alueita, sillä eihän kukaan pakota ihmisiä asumaan näillä alueilla…”
Silti Kalevi Sorsa -säätiön työtä pitää kiittää. Se antaa aineksia pitkäjänteiselle keskustelulle. Sitä Suomi kaipaa. Politiikka katsoo aivan liikaa lähelle, kehysriihiin, budjettipäivämääriin tai enintään seuraaviin vaaleihin asti.