Puoluekritiikki on aina paikallaan, mutta sopii kysyä sitäkin, mitä minä itse olen tehnyt puolueeni menestyksen hyväksi
Aika kauan keskustan kriittisimmätkin ovat jaksaneet pitää arvostelut nahoissaan, mutta nyt huonojen galluplukemien paine näyttää hermostuttavan.
Muutamia julkisia ulostuloja on nähtykin. Media antaa niille tietysti auliisti tilaa.
Kritiikki onkin aina paikallaan. Täytyy voida keskustella siitäkin, miksi keskustan kannatus mataa – vaikka vielä tärkeämpää olisi keskustella siitä, miten kannatus saadaan nousuun. Mutta jospa siihenkin löytyy vastaus kritiikin myötä.
Raa’asti arvioiden voisi sanoa, että kuluvalla vaalikaudella on pelastettu Suomea, mutta romutettu keskustaa. Kovinta kritiikkiä ovat gallupnumerot.
Raa’asti arvioiden voisi sanoa, että kuluvalla vaalikaudella on pelastettu Suomea, mutta romutettu keskustaa. Kovinta kritiikkiä ovat gallupnumerot.
Arvostelu on kohdistunut ennen muuta puheenjohtaja Juha Sipilään. Puolueet henkilöityvät aina vain enemmän puheenjohtajiinsa, eikä armoa juuri tunneta. Jos he onnistuvat julkisuudessa, puolue on myötätuulessa. Jos he epäonnistuvat, kannatuskäyrä sojottaa alaviistoon.
Erityisesti pääministerit joutuvat nykyisin sellaiseen myllyyn, että siitä ei selviä kukaan.
Mutta pääministerin aika ei riitä kaikkeen, ei Sipilänkään. Hänen vuorokaudessaankin on vain 24 tuntia.
Hän johtaa hallitustaan. Hänelle kuuluvat perustuslain mukaan EU-asiat. Hänen on matkusteltava maailmalla. Hänen on pidettävä yhteyttä etujärjestöihin. Hän on kaiken aikaa median pihdeissä.
Vaatimukset ovat suorastaan epäinhimilliset.
Ongelma on järjestelmässämme. Pääministerillä ei jää riittävästi aikaa puolueelle. Hänen on kuitenkin oltava puolueensa puheenjohtaja, jotta hän voisi uskottavasti ja luotettavasti puhua puolueensa äänellä. Jos pääministerin ja puolueen puheenjohtajan tehtävät erotettaisiin, kummankin arvovalta saattaisi laskea. Sama koskee muitakin ministeripuheenjohtajia.
Vaikka yleinen kritiikki on tärkeää, yhtä tärkeää on kysyä, olenko itse tehnyt tarpeeksi.
Olenko puolustanut keskustan politiikkaa, selittänyt sen tekemisiä parhain päin, oikaissut vääriä käsityksiä ja torjunut virheellisiä väitteitä?
Kaikkea ei voi jättää puoluejohdon huoleksi. Siksi myös keskustaväellä on vastuunsa – siinä kuin puheenjohtajallakin.
Keskustaa sanotaan kansanliikkeeksi. Se ei ole johtajavaltainen. Keskusta ei valitse johtajiaan suljettujen ovien takana tai etukäteisjunttauksin vaan tekee sen kansanvaltaisesti.
Keskusta on valinnut Juha Sipilän puheenjohtajakseen neljä kertaa, viimeksi viisi kuukautta sitten, silloinkin murskalukemin.
Kyllä keskustaväki tiesi, minkälaisen miehen se saa puheenjohtajakseen.
Tarina tosin kertoo keskustan takavuosien kokouksista kertoneiden uutisten päättyneen yleensä kuivaan toteamukseen:
”Lopuksi haukuttiin herrat.” Siinä mielessä mennään nyt vanhan mallin mukaan.
Mutta vanha malli toimi myös toisin päin. Kun omat johtajat tarvitsivat tukea, keskustaväki ryhmittyi puolustukseen yhtenä naisena ja miehenä.
Eiköhän nyt ole myös puolustustaiston aika?