Presidentin kannattaa varoa vetoavun antamista oppositiolle
Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina laajan jutun presidentti Sauli Niinistön vallankäytöstä. Jutussa etsittiin vastausta kysymykseen, onko Niinistö venyttänyt toimivaltansa rajoja hallituksen tontille valtavan kansansuosionsa turvin.
Sen paremmin toimitus kuin sen käyttämät asiantuntijatkaan eivät löytäneet vakavia ylikäymisiä. Joidenkin asiantuntijat kyllä suosittivat presidentille pidättäytymistä sisäpoliittisista kannanotoista.
Presidentin ja valtioneuvoston työnjako kirjattiin nykyiseen muotoonsa vuoden 2000 perustuslaissa. Presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Sisä- ja EU-politiikka kuuluvat valtioneuvoston vastuulle.
Muodolliset toimivaltarajat eivät ole estäneet presidenttejä lausumasta mielipiteitään muistakin kuin omalle vastuulle kuuluvista asioista. Tästä on runsaasti esimerkkejä vuosien varrelta.
Niinistö on aina ollut kiinnostunut talouspolitiikasta. Niinpä hän on nytkin viritellyt keskustelua velkaantumisesta keinona hoitaa koronakriisin seurauksia EU:ssa. Hän on keskustellut asiasta myös EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin kanssa.
EU-politiikka kuuluu yksiselitteisesti pääministerin ja valtioneuvoston vastuulle. Voidaan siis kysyä, onko sopivaa, että presidentti osoittaa näinkin suurta aktiivisuutta EU:n tämän hetken kiperimmässä kriisissä?
Muodollista ongelmaa ei varmaankaan ole. Presidentti saa olla kiinnostunut asioista eikä häntä voi kieltää keskustelemasta kenen kanssa tahansa.
Sama pätee muihin esimerkkeihin, jotka HS nosti jutussaan esille.
Presidenteillä on aina ollut mielipidevaltaa, toisilla enemmän toisilla vähemmän. Niinistöllä sitä on varsin paljon vahvan kansalaiskannatuksen ansiosta.
Ongelmaksi asia muuttuu, jos presidentin mielipide alkaa ohjata hallituksen ja eduskunnan päätöksentekoa sisäpolitiikassa. Tästä ei ole pitäviä esimerkkejä Niinistön kaudelta.
Eri asia sitten on, että presidentin kannattaa harkita sanojaan vakavasti. Ennen muuta hänen kannattaa välttää sellaisen asetelman syntymistä, jossa poliittinen oppositio hyödyntää presidenttiä kritisoidessaan hallitusta.
Tällainen vaara on tarjolla esimerkiksi koronakriisin hoidossa. Perussuomalaiset ottaisivat varmasti kaiken ilon irti presidentin sanomisista, jos Niinistö ryhtyisi avoimesti kauhistelemaan EU:n 750 miljardin euron kriisipakettia.
HS:n jutun perusteella on vaikea löytää suurta ongelmaa presidentin ja valtioneuvoston toimivallan suhteista Niinistön kaudella.
HS:n jutun perusteella on vaikea löytää suurta ongelmaa presidentin ja valtioneuvoston toimivallan suhteista Niinistön kaudella.
Ehkä ainoa todellinen ongelma liittyy EU:n rooliin turvallisuuspolitiikassa. Huippukokouksissa saatetaan ratkoa myös sellaisia turvallisuuspolitiikan linjauksia, joista päättäminen kuuluu Suomessa presidentille yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.
Näissäkin tilanteissa ongelma voi syntyä vain siinä tapauksessa, että EU:n pöydässä istuva pääministeri ei ehdi saada puhelinyhteyttä presidenttiin ennen päätösten tekemistä. Tällainen tapaus sattui pääministeri Jyrki Kataisen aikana.
HS:n jutussa suurta yleisöä saattavat kiinnostaa toimivaltakysymysten sijasta kuvaukset Niinistön luonteenlaadusta.
Presidentti saattaa tarttua hanakasti puhelimeen ja antaa kovasanaista palautetta, jos joku ministeri tai jopa hänen avustajansa toimii Niinistön mielestä väärin.
Tämä luonteenpiirre on tuttu monille, jotka tekevät töitä Niinistön kanssa. Valtioneuvoston piirissä hänet tunnettiinkin takavuosina lempinimellä ”päivänsäde”.
Ironinen lempinimi kertoo, että presidentillä on särmää ja luonnetta – kuten niin monilla hänen edeltäjilläänkin.