Pitää tarkastella motiiveja mielipiteiden takaa, jotta saa selville, kenen näkemys EU-elvytyksestä on kannatettavin

Pääkirjoitus

Olisiko paras kannattaa vai vastustaa Euroopan unionin elvytyspakettia?

Tätä pohditaan paitsi eduskunnassa, mediassa ja palautepalstoilla, jopa kansalaisten aamiaispöydissä.

Mutta kenen mielipiteisiin sopii luottaa? Kenen näkökulma on kannatettavin?

PARAS katsoa mielipiteiden taakse ja etsiä motiiveja.

Joku vastustaa siksi, että haluaisi Suomen eroon eurosta ja koko unionistakin. Joku vastustaa korostaakseen omaa persoonaansa ja ylivertaisena pitämäänsä osaamistaan. Joku vastustaa vain siksi, että haluaa olla eri mieltä kuin hallitus.

Vastustuksen tueksi on helppo heitellä perusteluja, hyviltä kuulostaviakin. Ei kai tässä suomalaisten pidä Italiaa rikastuttaman. Hoitaisivat itse asiansa. Ja muuta sellaista.

Ja kaikenlaiset vastustajat saavat nyökytteleviä seuraajia.

Eikö tällä kertaa tärkein mielipide tule niiltä, jotka järjestävät suomalaisille töitä?

MUTTA eikö tällä kertaa tärkein mielipide tule niiltä, jotka järjestävät suomalaisille töitä? Yrityksiltä, elinkeinoelämältä ja kaikilta niiltä, jotka pitävät talouden pyörät pyörimässä?

Rahaston miljardeilla elvytetään Euroopan maiden taloutta, ja Eurooppa on suomalaisyritysten kotimarkkina-aluetta. Mitä paremmin koko Euroopan taloudella menee, sitä paremmat mahdollisuudet ovat myös suomalaisilla yrityksillä.

Kyse on siis mitä suurimmassa määrin myös suomalaisten työpaikoista.

Jos suomalaisilla ei ole töitä, ei meillä ole varaa eläkkeisiin, sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon, koulutukseen ja moneen muuhun. Niitä kaikkia rahoitetaan verotuloilla, joita syntyy, kun meillä on töitä.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kannattaa elvytysrahastoa. OP:n pääjohtaja kannattaa elvytysrahastoa. Suomen yrittäjät kannattavat elvytysrahastoa. Ekonomistien selvä enemmistö kannattaa elvytysrahastoa. Suomen Pankki kannattaa elvytysrahastoa. Ja niin edelleen.

Miksi kaikki nämä tahot kannattavat? Siksi, että ne näkevät unionin yhteisen elvytyshankkeen tärkeäksi Suomen taloudelle ja omalle liiketoiminnalleen.

Ja mitä paremmin suomalaisella talouselämällä menee, sitä enemmän suomalaisilla on työtä ja toimeentuloa. Mitä huonommin menee, sitä enemmän on työttömyyttä ja toimeentulon tuskaa.

ETTÄ olisi pitänyt neuvotella paremmat ehdot?

Olkaamme kohtuullisia. Kun 27 maata sopii, ei mitään saada iskemällä nyrkkiä pöytään. Olkaamme kohtuullisia myös siksi, että kaikki olisivat halunneet jotain paremmin. Mutta yksikään maa ei ole halunnut kaataa hanketta.

Ei yksikään.

Valitus ”paremmasta neuvottelutuloksesta” tai siitä ja siitä huonosta pykälästä ovatkin kuin Eskon puumerkki. Se on tarpeeton, mutta korostaa vaatijansa erinomaisuutta.

Jos vaadimme, että Suomen pitäisi kaataa hanke tai jäädä vähintään ulkopuolelle, teemme hallaa niin itsellemme kuin koko Euroopalle.

Kysyttäköön siis vaikka kaikilta niiltä, joiden toimeliaisuuden varassa Suomen kansantalous on.

Venäjä ja Kiina kyllä naureskelisivat ja kiittäisivät. Niiden etu on heikko ja kiistelevä Eurooppa. Elvytysrahaston vastustajat ovatkin asiallisesti ottaen niiden asialla.

ON hyvä uhrata ajatus sillekin, tiedänkö itse todellisuudessa niin paljon, että osaan vastuullisesti sanoa, mitä pitäisi tehdä? Vai olenko vain suurisuisten vietävissä?

Tiedänkö, mitä EU-elvytys merkitsee itselle, omalle perheelle, jälkikasvulle?

Jos se merkitsee parempaa työllisyyttä, se on paikallaan. Eikö vain?