Piispan rahankäytön selvittely on tärkeää niin kirkolle kuin muillekin yhteisöille, jotka toimivat kansalaisten maksamilla rahoilla
Helsingin piispan Teemu Laajasalon rahankäytön selvittely on tärkeää kirkolle. Samalla muutkin verovaroilla toimivat yhteisöt saisivat tarkastella rahankäyttökäytäntöjään.
Kun Laajasalon toimista on toistaiseksi enemmän kysymyksiä ja epäilyjä kuin vastauksia, asiaan kannattaa suhtautua kiihkottomasti, eikä ketään pidä lynkata.
Silti sekä Laajasalon itsensä että kirkon kannalta on välttämätöntä, että asiat selvitetään.
Kysymykset kohdistuvat aikaan, jolloin Laajasalo oli Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherra sekä siihen, jättikö hän jotain olennaista kertomatta ennen piispanvaalia.
Seurakunta-aikaiset asiat ovat summiltaan pieniä. Silti nekin on tutkittava, sillä juuri niissä on kyse suhtautumisesta verovarojen käyttöön.
Kirkon etu on selvittää asiat, ei peitellä tai vähätellä niitä.
Laajasalo on jo joitakin vääriä rahankäyttöratkaisujaan myöntänytkin. Hän on pyytänyt niitä anteeksi ja luvannut maksaa liiat takaisin.
Epäilyksiä jää kuitenkin vielä ilmaan.
Yksi kirkon ongelmista on jäsenmäärän jatkuva hiipuminen. Voimakkainta tämä kehitys on ollut pääkaupunkiseudulla.
Kirkosta eroamiset ovat usein liittyneet julkisuuskohuihin. Niistä on ollut helppo saada syy eropäätökselle.
Mutta ehkä vielä tärkeämpää on, että korkeissa kirkon tehtävissä olevien on pyrittävä elämään niin kuin opettavat. Ihmisiä hekin toki ovat, ja vaatimus voi kuulostaa ulkokultaiselta. Mutta tuskin toisin voi ajatella.
Kirkon jäsenten on voitava luottaa kirkkoonsa ja paimeniinsa. Muutenhan koko julistustyöltä putoaa pohja pois.
Siksi on paikallaan, että tapaus Laajasalo tutkitaan hyvin ja tuloksista vedetään johtopäätöksiä.
Helsingin seurakuntayhtymä on jo tarkistanutkin toimintasääntöjään.
Tuskin työ on kuitenkaan vielä valmis. Aiemmatkin mahdolliset väärinkäytökset on selvitettävä.
Usein on yhden esimerkin takaa löytynyt ”maan tapa”, mikä ei olekaan ollut hyväksyttävä. Näin kävi esimerkiksi vaalirahoitusjutussa.
Samaa ryhtiliikettä voisi suosittaa kaikkiin yhteisöihin, jotka toimivat verovarojen turvin.
Yritysmaailman säännöt eivät niihin suoraan sovi. Yritysmaailmassa toimitaan viime kädessä omistajien rahoilla, ja omistajat myös päättävät pelisäännöt.
Veronmaksajien varoista palkkansa ja etunsa saavien on alistuttava usein tarkempiin ja läpinäkyvämpiin sääntöihin ja käytäntöihin.
Tarkkuuden vaatimus kohdistuu erityisesti johtavien työntekijöiden rahankäyttöön.
Heidän valvojinaan ovat luottamushenkilöt. Näiden on tehtävä työnsä niin, että veronmaksaja voi kokea, että hänen verovarojaan käytetään niin kuin pitää.
Nyt puheena oleva tapaus on tärkeä myös siksi, että usein aiemminkin on yhden esimerkin takaa löytynyt ”maan tapa”, mikä ei olekaan ollut hyväksyttävä.
Näin kävi esimerkiksi vaalirahoitusjutussa.
Vaalirahoituksen pelisääntöjen uudistaminen on puhdistanut ilmaa. Samaa tekee, kun seurakunnat ja muut kirkolliset yhteisöt tarkentavat käytäntöjään.
Ja ehkäpä muutkin yhteisillä varoilla toimivat saavat nyt aiheen katsoa, olisiko niillä mahdollisesti syytä käydä läpi omia rahankäyttökäytäntöjä.