Peruskoulu saadaan taas paremmalle tolalle, jos koulun kehittäjät kuuntelevat enemmän todellisia asiantuntijoita – opettajia
Suomalainen kruununjalokivi, peruskoulu, oireilee pahoinvointia. Koulussa on jotain vialla, jos opettajat eivät tahdo jaksaa.
Moni uupuu, ja moni vaihtaa alaa. Hälyttävä merkki on sekin, että luokanopettajakoulutukseen haluavien määrä on lähes puolittunut kuudessa vuodessa.
Huolensa ilmaisi tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkokin (kesk.) heti ryhdyttyään hoitamaan uutta ministerinpostiaan.
Hän kertoo aivan hätkähtäneensä.
”Hakijamäärän väheneminen heijastelee huolestuttavaa signaalia siitä, mitä suomalaisessa peruskoulussa tapahtuu. Liikennevalo ei ole punaisella, mutta keltaisella se on”, Saarikko sanoi (mm. Suomenmaa 10.7.).
Lomien jälkeen ministeriö aloittaa perinpohjaisen selvityksen, mistä hakijakadossa on kyse. Saarikkoa kiinnostavat esimerkiksi tänä keväänä kirjoittaneiden ylioppilaiden pohdinnat siitä, millaisina varhaiskasvatuksen ja luokanopettajan ammatit heille näyttäytyvät.
Ilman kyselyjäkin pitäisi olla tiedossa, että yksi opettajien pahoinvoinnin ja uupumuksen syy on inkluusion toteutus. Siinä on monin paikoin epäonnistuttu.
Inkluusioperiaatteen mukaan kaikki lapset ja nuoret opiskelevat kaikille yhteisessä koulussa. Tämä on tarkoittanut käytännössä sitä, että erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita on siirretty pienryhmistä yleisopetukseen, isoihin opetusryhmiin.
Ajatus on tasa-arvoinen ja kaunis.
Mutta inkluusiossa oppimisen tuen pitäisi seurata oppilaan mukana. Näin ei ole tapahtunut, ei ainakaan koko maassa. Tämä on käynyt ilmi OAJ:n tekemästä selvityksestä, ja jokainen opettaja tietää saman.
Moni kunta on suhtautunut inkluusioon kuin se olisi vain mahdollisuus säästää.
Silloin on helposti päädytty ratkaisuihin, joissa erityistä tukea tarvitsevat lapset on sijoitettu yhteisiin luokkiin ilman, että henkilöresurssit olisivat seuranneet perässä.
Yksi suomalaisen peruskoulun menestyksen päätekijöistä on osaava ja ikään kuin kutsumusammatissa toimiva opettajakunta.
Tämä tilanne on nyt korjattava. Koulurauhan ylläpitämisessä on ollut tekemistä ilman huonosti toteutettua inkluusiotakin. Mutta nyt jo yksi oppilas voi vaatia opettajan ajasta niin suuren osan, että seurauksista kärsivät kaikki.
Korjaustyö vaatii rahaa. On opetusministeri Li Anderssonin vastuulla, että sitä löydetään niin kunnissa kuin tarvittaessa valtionosuuksina valtiolta.
Yksi suomalaisen peruskoulun menestyksen päätekijöistä on osaava ja yhä ikään kuin kutsumusammatissa toimiva opettajakunta. Kansakuntakin arvostaa opettajan ammattia ja opettajien työtä korkealle.
Tätä osaamista kannattaa hyödyntää myös koulun kehittämistyössä enemmän kuin nyt on tehty.