Pekka Haaviston rikostutkinta rasittaa paitsi vihreitä myös koko hallitusta

Pääkirjoitus

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan poliisi epäilee ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr.) kahdesta rikoksesta Al-Holin vankileirillä oleskelevien suomalaisten palauttamista koskevan asian käsittelyssä ulkoministeriössä.

Vakavin rikosepäily koskee virka-aseman väärinkäyttöä. Haavisto olisi syyllistynyt siihen yrittäessään siirtää ulkoministeriön konsulipäällikön toisiin tehtäviin. Samalla hän olisi syyllistynyt yhteistoimintavelvoitteen rikkomiseen.

Haaviston toimia alettiin tutkia viime syksynä. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei saanut asiaan selvyyttä vaan pyysi valtakunnansyyttäjää selvittämään, onko Haavisto mahdollisesti syyllistynyt virkarikokseen konsulipäällikön virkajärjestelyissä.

Valtakunnansyyttäjä määräsi poliisin tutkimaan asiaa. Esitutkinta on nyt päättynyt, ja sen tulokset tulevat seuraavaksi perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.

Syytteen nostamisesta päättää lopulta eduskunta yksinkertaisella enemmistöllä. Syyte käsiteltäisiin valtakunnanoikeudessa.

Juridisesti asia on selkeä. Syyttömyysolettaman mukaan Haavisto on syytön niin kauan kuin oikeus toteaa hänet syyttömäksi.

Poliittisesti asia on kaikkea muuta kuin selvä.

Ensimmäiseksi tuleen joutuu perustuslakivaliokunta. Vain muutama viikko sitten se joutui äänestämään perussuomalaisten kansanedustajan Juha Mäenpään syytesuojan purkamisesta. Asia politisoitui.

Pahinta oli, että Mäenpään asiassa mielipiteet jakautuivat valiokunnassa hallituksen ja opposition rajalinjan mukaan.

Perustuslakivaliokunnan arvovallan kannalta olisi kohtalokasta, jos se ajautuisi äänestämään myös Haaviston syyttämisestä.

Jos perustuslakivaliokunta suosittaa syytteen nostamista ja eduskunnan suuri sali yhtyy päätökseen, Haaviston asema käy kestämättömäksi.

Perustuslakivaliokunnan ratkaisun pitäisi perustua juridiseen harkintaan. Sen sijaan pohdinta Haaviston asemasta ministerinä on puhtaasti poliittinen kysymys.

Haavisto vetäytyi keskiviikkona juridiseen siilipuolustukseen toteamalla, ettei voi kommentoida asemaansa niin kauan kuin asia on kesken perustuslakivaliokunnassa. Hän aikoo jatkaa työtään normaalisti.

Toisinkin voisi harkita ja on joskus aiemmin harkittu.

Esimerkiksi kulttuuriministeri Suvi Linden (kok.) ilmoitti erostaan eduskunnan kyselytunnilla 2002, kun oikeuskansleri oli ilmoittanut tutkivansa, oliko ministeri tehnyt virkavirheen myöntäessään avustuksen golf-kentälle, jonka osakas hän oli.

Tuorein esimerkki on valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk.) ero valtiovarainministerin paikalta kesäkuun alussa. Hän erosi viestintäkoulutusjupakan vuoksi jo ennen kuin poliisi oli ilmoittanut tutkivansa, onko joku syyllistynyt asiassa rikokseen. Tiettävästi Kulmunia ei ole epäilty rikoksesta.

Näiden esimerkkien valossa Haavistolla olisi hyvät perusteet erota.

Totuuden hetki koittaa Haavistolle sen jälkeen kun eduskunnan perustuslakivaliokunta saa harkintansa valmiiksi.

Jos perustuslakivaliokunta suosittaa syytteen nostamista ja eduskunnan suuri sali yhtyy päätökseen, Haaviston asema käy kestämättömäksi.

Tähänkin löytyy vertauskohta. Kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo (kesk.) erosi Esko Ahon (kesk.) hallituksesta 3. elokuuta 1992, kun julkisuuteen tuli epäily ministeritoimien ja omien liiketoimien ”koplauksesta” epäasiallisella tavalla.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti vasta vuoden 1993 kesäkuussa ehdottaa Juhantalon syyttämistä valtakunnanoikeudessa. Eduskunnan suuri enemmistö kannatti ehdotusta. Juhantalo sai tuomion lokakuussa 1993.

Haaviston asema on paitsi vihreiden myös koko hallituksen ja erityisesti pääministeri Sanna Marinin (sd.) ongelma.

Perustuslakivaliokunnan harkinta vienee vielä kuukausia. Ulkoministerin toimia varjostaa esitutkinnan valmistumisen jälkeen rikosepäily, mikä nakertaa hänen luottamustaan syyttömyysolettamasta huolimatta.