Neljän vuoden toimikausi johtaisi jatkuvaan presidenttipeliin
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö pohti viikonvaihteessa Salon Sanomien haastattelussa presidentin toimikausien lyhentämistä viiteen tai neljään vuoteen.
Neljän vuoden vaihtoehdossa voitaisiin sallia kolmen kauden rajoitus, jos nykyisestä 12 vuoden enimmäisrajasta halutaan pitää kiinni.
Jos toimikausi olisi viisi vuotta, kahden kauden malli lyhentäisi saman henkilön presidenttikauden enimmäiskeston kymmeneen vuoteen nykyisestä kahdestatoista vuodesta.
Niinistö perusteli esitystään sillä, että nykyinen kuuden vuoden kausi on kansainvälisessä vertailussa varsin pitkä. Tehtävä on myös hyvin sitova, Niinistö totesi oman kokemuksensa perusteella.
Niinistöä pitää kiittää hyvästä keskustelunavauksesta. Presidenttikausien pituutta kannattaa miettiä.
Kuuden vuoden toimikauden puolesta voidaan esittää vahvoja perusteita.
Presidentti edustaa jatkuvuutta, mikä on tärkeää erityisesti hänen roolissaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdossa.
Kuuden vuoden toimikausi on myös omiaan nostamaan presidentin päivänpolitiikan yläpuolelle. Tämä näkyy nyt konkreettisesti Niinistön käsittämättömän korkeissa suosioluvuissa.
Kuuden vuoden aikana presidentti ehtii tehdä yhteistyötä useamman hallituksen kanssa. Esimerkiksi Niinistö ehti ensimmäisellä toimikaudellaan toimia kolmen hallituksen kanssa, joista kaksi hän nimitti.
Neljän vuoden kausi johtaisi siihen, että maassa käytäisiin jatkuvaa presidenttipeliä.
saavutettaisiin, vaikka toimikausi lyhennettäisiin viiteen vuoteen. Sen sijaan neljän vuoden kausi olisi jo selvästi ongelmallisempi.
Neljän vuoden kausi johtaisi siihen, että maassa käytäisiin jatkuvaa presidenttipeliä. Nytkin ensimmäiset presidenttigallupit on jo julkaistu, vaikka Niinistön toinen kausi jatkuu vielä vuoteen 2024 asti.
Jatkuvan presidenttipelin seurauksena presidentti menettäisi asemansa päivänpolitiikan yläpuolella. Näin se pahentaisi edelleen ongelmaa, jonka Niinistökin toi esille haastattelussaan.
Niinistö ihmetteli, että jotkut poliitikotkin ovat vaatineet viime vuosina presidenttiä puuttumaan yksittäisiin lainsäädäntöhankkeisiin. Näin he ovat samalla vahvistaneet kansalaisten keskuudessa yleistä harhakäsitystä presidentin vallasta.
Perustuslaki piirtää varsin tarkat rajat presidentin valtaoikeuksille. Hän ei voi hajottaa eduskuntaa tai erottaa ministereitä. Hän ei voi myöskään kaataa yksittäisiä lakeja vaan ainoastaan hidastaa poikkeustapauksissa niiden voimaantuloa.
Neljän vuoden toimikausi on toki käytössä monessa maassa, esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä presidentin valtaoikeudet ovat kuitenkin selvästi laajemmat kuin Suomessa.
Lyhyt toimikausi ja rajoitetut valtaoikeudet olisivat huono yhdistelmä myös presidentin valintamenettelyn kannalta. Suora kaksivaiheinen kansanvaali on varsin raskas prosessi niin ehdokkaille kuin heidän tukijoukoilleenkin.
Toimikauden lyhentäminen neljään vuoteen edellyttäisikin johdonmukaisuuden vuoksi presidentin sisäpoliittisten valtaoikeuksien lisäämistä. Siihen ei ole valmiuksia eikä tarvetta.
Kuuden vuoden toimikausi on ollut myös omiaan lisäämään kansalaisten mielenkiintoa presidentinvaaleihin. Niissä äänestetään ahkerammin kuin missään muissa vaaleissa. Tämäkin voisi muuttua, jos presidenttiehdokasta pitäisi miettiä joka neljäs vuosi.