”Minun hallitukseni” -retoriikka ei edistä yhteistä vastuunkantoa

Pääkirjoitus

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe on kerännyt tänä vuonna poikkeuksellisen paljon kiittäviä arvioita.

Kehut olivat ansaittuja. Niinistö arvioi oivaltavasti niin suomalaisen keskustelukulttuurin tilaa kuin pääministereiden paineitakin.

Niinistö oli huolissaan siitä, että julkisessa keskustelussa yhä harvemmin haetaan yhteistä näkemystä. Sen sijaan pyritään vahvistamaan jakolinjoja, jossa täällä ovat oikeassa olevat ”me” ja tuolla väärässä olevat ”he”.

Presidentti muistutti, että tällainen keskustelukulttuuri vaarantaa Suomen tärkeimmän menestystekijän, toistemme ymmärryksen.

”Ymmärtämyksen ei tarvitse merkitä yksimielisyyttä. Erilaisia mielipiteitä maahamme on aina mahtunut. Asioista sopii kiistellä, pitääkin. Mutta toisten ylenkatsominen ja aliarvioiminen ei kiistanalaisten asioiden ratkaisua edistä. Me pystymme parempaan”, Niinistö totesi.

Niinistön huolen voi konkretisoida vaikkapa kysymällä, voisivatko vihreät ja perussuomalaiset mahtua samaan hallitukseen.

Niinistö ei itse ole toiminut koskaan pääministerinä. Siihen nähden hän arvioi varsin oivaltavasti pääministereiden paineita.

Suomessa ehdittiin vuoden 1983 jälkeen jo tottua siihen, että hallitukset istuvat koko vaalikauden saman pääministerin johdolla. Tämä kausi kesti kaksikymmentä vuotta.

”Minun hallitukseni” -retoriikka istuu huonosti Suomen poliittiseen järjestelmään, jossa enemmistöhallituksen rakentamiseen tarvitaan aina useita puolueita.

Vuoden 2003 jälkeen yksikään pääministeri ei ole istunut koko kautta. Viimeksi Juha Sipilä jätti eronpyyntönsä ennen viime kevään eduskuntavaaleja sote-uudistuksen epäonnistumisen vuoksi.

Niinistö muistutti, että pääministerit ovat jatkuvan tarkkailun alla ja joutuvat kantamaan vastuun ikävistä päätöksistä.

Jos kannatus samalla heikkenee, paineet kasvavat ja jokin yksittäinen virhe tai epäonnistuminen voi laukaista ne. Tämän voi tulkita viittaukseksi Sipilän eroon.

Niinistö suositti lääkkeeksi yhteisen vastuun periaatetta hallitustyössä. Hän muistutti, että hallitus toimii kollegiona:

”Siitä, mitä yhdessä päätetään, yhdessä vastataan. Tämä kiistaton yhteisvastuu on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta sen muistaminen voi sekä keventää pääministerin taakkaa että rohkaista häntä toimissaan”, Niinistö totesi.

Niinistön neuvo on hyvä. Suurin vastuu yhteisvastuun hengen luomisesta kuuluu pääministerille.

Yhteisvastuun hengen rakentamisen voisi aloittaa sanavalinnoista.

Monen korvaan särähti esimerkiksi Antti Rinteen (sd.) tapa puhua ”minun hallituksestani”. Se ei ainakaan edistänyt keskustalaisten sitoutumista hallitukseen.

”Minun hallitukseni” -retoriikka istuu huonosti Suomen poliittiseen järjestelmään, jossa enemmistöhallituksen rakentamiseen tarvitaan aina useita puolueita. Esimerkiksi Juha Sipilä ei tätä ilmaisua käyttänyt.

Rinteen seuraajaksi noussut Sanna Marin (sd.) on jo vahvistanut yhteisvastuun periaatetta palauttamalla hallitusryhmien puheenjohtajien säännölliset palaverit.

Seuraavaksi hän voisi luopua ”minun hallitukseni” -retoriikasta.