Metsäteollisuuden päätöksen voi nähdä ideologisenakin, mutta sen takana on maailman muutos, mikä on haastanut monet muutkin toimintatavat

Pääkirjoitus

Suomea on kohahduttanut uutinen, jonka mukaan Metsäteollisuus ei aio enää neuvotella koko alaa koskevia yleisiä työehtosopimuksia.

Jokainen alan yritys neuvottelee vastaisuudessa sopimukset itse. Yrityksiä muuten edustava Metsäteollisuus ry. ei ole enää työehtosopimusten sopijapuoli.

Muuta ei juuri vielä tiedetäkään. Onneksi nykyiset sopimukset päättyvät vasta ensi vuoden lopulla. Aikaa on, mutta kysymyksiäkin on paljon:

Leviääkö Metsäteollisuuden jyrkkä näkemys työnantajakentässä? Eriytyvätkö työehdot täysin vai koordinoidaanko asetelmia? Miten käy työrauhan tulevaisuudessa? Mitä vaikutuksia ratkaisulla on järjestäytymisasteisiin? Entä muuhun yhteiseen politiikkaan, missä työmarkkinajärjestöillä on ollut vahva rooli?

Myöhemmät vuodet vastaavat tärkeimpään: Löydetäänkö pakon edessä työehtotie, joka turvaa suomalaisten yritysten mahdollisuudet työllistää Suomessa?

VOIDAAN arvella, että jos paljon puhuttu paikallinen sopiminen olisi edennyt reippaasti eikä kohmettuneen etanan vauhdilla, Metsäteollisuus ei olisi päätynyt näin ehdottomaan päätökseen.

Silti suunta on ollut näkyvillä. Tulopoliittiset kokonaisratkaisut ovat historiaa. Vielä 2012 syntyi raamisopimus, jota ei kuitenkaan nimitetty enää tupoksi. Vuonna 2016 EK päätti, että tuposta on luovuttava.

Sen jälkeen on neuvoteltu liittojen välillä. Nyt Metsäteollisuus ei ole valmis enää niihinkään. Elinkeinoelämän Keskusliitostakin Metsäteollisuus ry. erosi muutama vuosi sitten.

Myöhemmät vuodet vastaavat tärkeimpään: Löydetäänkö pakon edessä työehtotie, joka turvaa suomalaisten yritysten mahdollisuudet työllistää Suomessa?

LAAJAN yhteisen sopimisen aika on ollut Suomelle menestyksekäs.

Vaikka se on antanut korporaatioille sellaistakin valtaa, joka ei niille kuulu, tätä valtaa on käytetty kohtuullisesti.

Yhteistyö on sitonut työmarkkinoita malttiin.

Globalisaation, teknisen kehityksen, EU:n ja euron myötä ympäristömme on kuitenkin muuttunut totaalisesti. Tämä on pakko tunnustaa. Entistä maailmaa ei enää ole, ei työmarkkinoillakaan.

Samalla mahdollisuuksia on tullut valtavasti lisää. Mutta myös vaatimukset ovat kiristyneet. Tarvitaan nopeutta, joustavuutta, sopeutumiskykyä ja valmiutta muutoksiin. Siinä keskitetty työmarkkinapolitiikka ei ole parhaimmillaan.

KESKUSTA on ajanut voimakkaasti paikallisen sopimisen laajentamista, mutta ei erityisistä ideologisista syistä – vaikka onkin puolustanut järjestäytymättömien yritysten oikeuksia.

Laajassa sopimisessa on nähty paljon hyvää. Esimerkiksi työehtosopimusten yleissitovuus on pitänyt yllä tehokkaasti myös alueellista tasa-arvoa. Koko maassa on saanut samasta työstä suunnilleen saman palkan.

Keskustalainen malli paikalliseksi sopimiseksi onkin ollut väljä raami, jonka sisällä tehtäisiin yritys- tai alakohtaisia ratkaisuja.

Ehkä sellaiseen vielä päädytäänkin. On vaikea kuvitella täydellistä työehtojen villiä länttä. Se ei olisi kummankaan osapuolen etu. Tuskin Metsäteollisuuskaan sellaista tilaa tavoittelee.