Lounemasta tuli surullinen esimerkki nykypolitiikasta

Pääkirjoitus

Huoltovarmuuskeskuksen entinen toimitusjohtaja Tomi Lounema on palannut julkisuuteen puolentoista vuoden vaikenemisen jälkeen. Hänen kertomuksensa ei ole kaunista kuultavaa.

Koronapandemia iski Suomeen alkuvuodesta 2020. Sairaanhoitopiirien olisi pitänyt varautua tällaiseen tilanteeseen varastoimalla kasvomaskeja. Kävi kuitenkin ilmi, ettei niitä ollut läheskään riittävästi.

Vastuuviranomaiset ja ministeritkin koettivat vähätellä maskipulaa väitteillä, että niistä ei ole oikeastaan oleellista hyötyä taudin torjunnassa. Todellinen syy oli, että niitä riitti hädin tuskin vain sairaaloiden hoitohenkilöstölle.

Maskipulaan havahduttiin samaan aikaan kaikkialla maailmassa, ja niiden markkinat menivät tukkoon. Maskien hankinta lykättiin huoltovarmuuskeskuksen HVK:n vastuulle. Se otti tehtävän hoitaakseen, vaikka maskien hankinta muille organisaatioille ei oikeastaan kuulunut sen tehtäviin.

HVK joutuikin mahdottomaan tilanteeseen. Se ryhtyi haalimaan maskeja kovassa poliittisessa paineessa. Hädässä tartuttiin kaikkiin mahdollisiin tarjouksiin.

Kuten tunnettua, maskeja ostettiin sitten tahoilta, joiden toimittama tavara ei täyttänyt vaatimuksia.

Poliisi tutki nämä kaupat jälkikäteen. Syyttäjä tuli äskettäin siihen tulokseen, että perusteita syytteen nostamiseen Lounemaa vastaan ei ole.

Lounema menetti kuitenkin työnsä pääministeri Sanna Marinin (sd.) ulostulon myötä pitkäperjantaina 2020.

Epäonnistuneista maskikaupoista oli syntynyt kova poliittinen kohu, jossa vaadittiin päitä vadille. Pääministeri Marin vieritti vastuun HVK:lle ilmoittamalla, että Lounema ei nauti enää hänen luottamustaan.

Lounema sai tiedon asiasta iltapäivälehden nettisivujen kautta kesken työpalaverin. Varmemmaksi vakuudeksi työ- ja elinkeinoministeriön silloinen kansliapäällikkö soitti hänelle ja ”auttoi” johtopäätösten teossa. Kansliapäällikön mukaan vaihtoehtona oli irtisanominen seuraavassa valtioneuvoston istunnossa.

Valtioneuvoston nimittämälle virkamiehelle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin eronpyynnön jättäminen.

Marin kuitenkin erotti käytännössä virkamiehen, jonka syyttämiselle laittomuuksista ei löytynyt perusteita.

Kaikki asianosaiset toimivat kovassa paineessa. Vastuuministereiden päällimmäiseksi motiiviksi nousee Louneman kertoman valossa halu tehdä hänestä syntipukki.

Tätä taustaa vasten pääministeri Marinin lausunto Louneman kertomukseen tuntuu suorastaan kylmäävältä. Marin totesi vain, että Lounema erosi itse. Anteeksipyyntöä tai edes pahoittelua ei pääministeri esittänyt.

Marin kuitenkin erotti käytännössä virkamiehen, jonka syyttämiselle laittomuuksista ei löytynyt perusteita. Lounema on siis juridisesti syytön.

Toki korkeita virkamiehiä on aiemminkin erotettu luottamuspulaan vedoten.

Esimerkiksi presidentti Mauno Koivisto erotti Uudenmaan läänin maaherran Kaarlo Pitsingin vuonna 1982 ja Suomen Pankin pääjohtajan Ahti Karjalaisen vuonna 1983. Molemmissa tapauksissa käytettiin kuitenkin lakien edellyttämiä menettelytapoja, joihin kuului eropäätöksen valmistelu virkavastuulla ja sen vahvistaminen presidentin esittelyssä.

Louneman tapaus kertoo ennen muuta tämän päivän poliittisesta kulttuurista. Poliittiset kohut paisuvat hetkessä valtaviin mittoihin, ja poliitikoilta odotetaan nopeita toimia ongelmien ratkaisemiseksi. Niinpä päätöksiä tehdään reaaliajassa twitterin tai muiden somekanavien välityksellä.

Louneman tapauksessa kohun kohteeksi joutuneelle ei suotu edes mahdollisuutta kuulla itse ensimmäisenä luottamuksen menetyksestä vaan tieto tuli tiedotusvälineiden kautta.

Ministereiltä, varsinkin pääministeriltä voisi odottaa edes sen verran käytöstapoja, että huonot uutiset kerrotaan ensin asianosaiselle ja vasta sen jälkeen julkisuuteen.

Nopeasti paisuvissa kohuissakin päättäjien kannattaisi käyttää myös viileää harkintaa ja nukkua edes yön yli ennen kuin sormet alkavat tanssia kännykän näppäimistöllä.