Lainsäädäntö suojelee vilppiä tekeviä yrityksiä – kuluttajien oikeudet jäävät toteutumatta
Kilpailu- ja kuluttajaviraston tuoreen pääjohtajan Kirsi Leivon mukaan (KL 15.10.) lakia rikkovien ja kuluttajia huijaavien yritysten suitsimiseen olisi saatava lisää työkaluja.
Nykyisin määrättävät uhkasakot eivät ole hänestä riittävä keino, vaan lisäksi viranomaiset tarvitsisivat oikeuden rangaista väärintekijöitä hallinnollisilla sakoilla.
Leivon ajatus on kannatettava. Kuluttajansuojassa on Suomessa aukkoja, jotka pitäisi tilkitä.
Asiaa ei ole helpottanut se, että EU on pyrkinyt viime vuosina yhtenäistämään unionin kuluttajansuojalainsäädäntöä, mikä on merkinnyt suojan heikentymistä Pohjoismaissa.
Kuluttajansuojan toimimattomuutta kuvaa hyvin, että rengastesteissä 14 vuoden ajan huijannut Nokian Renkaat ei ole saanut minkäänlaista rangaistusta, eivätkä ”testivoittajarenkaita” ostaneet kuluttajat hyvitystä.
Myös suomalaisten kuluttajien mahdollisuudet saada kunnollisia korvauksia päästötesteissä huijanneilta saksalaisilta dieselautonvalmistajilta näyttävät vaatimattomilta.
Eräs merkittävä aukko kuluttajansuojassa on yritysten markkinoinnin valvonta, joka on yksi kuluttaja-asiamiehen päätehtävistä.
Nykyistä lakia säädettäessä on ilmeisesti ajateltu, että yritykset haluavat noudattaa lakia, jos vain saavat siitä tarpeeksi tietoa.
Niinpä kuluttaja-asiamiehen toiminta painottuu lainvastaisuuksien ennaltaehkäisyyn, kuten markkinointia koskevien ohjeiden laatimiseen.
Tietoisesti lakia rikkovat yritykset, kuten esimerkiksi jatkuvia ”alennusmyyntejä” harjoittavat huonekalukauppiaat, pääsevät sen sijaan kuin koira veräjästä.
Kuluttaja-asiamiehen, ja viime kädessä markkinaoikeuden, keinot rajoittuvat käytännössä uhkasakkoon, jonka avulla elinkeinonharjoittaja yritetään saada luopumaan lainvastaisesta menettelystä.
Tämä onnistuu yleensä helposti, sillä viranomaisten puuttuessa asiaan lainvastainen markkinointikampanja on usein jo ohi, ja yrittäjä nauraa matkalla pankkiin laittomasti saavutettu voitto taskussaan.
Olisikin viisasta selvittää, voitaisiinko kuluttaja-asiamiehelle tai markkinaoikeudelle antaa järeämpiä työkaluja, jotta lain rikkomisesta koituisi yrityksille edes jonkinlaisia seuraamuksia.
Kuluttajansuojassa on Suomessa aukkoja, jotka pitäisi tilkitä.
Toinen kuluttajansuojalainsäädännön aukko liittyy kuluttajariitalautakuntaan, joka ratkoo kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisiä riitoja.
Ongelmana on, että sen ratkaisut ovat pelkkiä suosituksia. Jos yritys ei niitä noudata, se päätyy Kuluttaja-lehden mustalle listalle.
Se ei näytä yrityksiä juuri hetkauttavan, listalla nimittäin on tälläkin hetkellä nimekkäitä yrityksiä kuten Finnair, Veho Group, Maskun Kalustetalo ja OP Yrityspankki.
Kuluttajan ainoaksi vaihtoehdoksi saada oikeutta jää viedä asia käräjille. Korkeiden oikeudenkäyntikustannusten takia moni jättää asian mieluummin sikseen, mikä puolestaan rohkaisee yrityksiä polkemaan kuluttajien oikeuksia jatkossakin.
Eräs keino ratkaista ongelma olisi Norjan malli.
Sikäläisen kuluttajariitalautakunnan ratkaisut ovat oikeudellisesti sitovia, ellei kumpikaan osapuoli vie asiaa raastupaan neljän viikon kuluessa ratkaisun saamisesta.
Tätä kannattaisi kokeilla Suomessakin.