Kumma, että sote-uudistuksesta on niin paljon sanomista, vaikka maan parhaat voimat ovat valmistelleet sitä perusteellisesti
Jotain outoa on siinä, että sote-uudistuksesta on niin monilla niin paljon kriittistä sanomista, vaikka Suomen asiantuntevin väki on valmistellut sitä jo vuosikausia.
Perustuukohan arvostelu suurelta osin joko poliittiseen asenteeseen tai silkkaan tietämättömyyteen? Siis vähän siihen tapaan, miten entinen luottamusmieskin tokaisi vaikean asian käsittelystä:
”Asiaa en tuntenu, mutta vastaan panin.”
Sote- ja maakuntauudistus tarjoaa valtavan määrän mahdollisuuksia osoittaa omaa ”asiantuntemusta” ja omia ennustajanlahjoja. Ja koska jokainen käyttää sosiaali- tai terveysalan palveluja, asiantuntemus kumpuaa helposti omista kokemuksista.
Myös niillä, jotka tietävät enemmän, on monenlaisia motiiveja vastarinnalle.
Oppositio on vastaan periaatteesta. Se ei halua hallituksen onnistuvan. Se tarjoilee omia viisauksiaan, eikä sitä haittaa, vaikka niillä ohjeilla ajettiin viime vaalikaudella umpikujaan.
Ikävä esimerkki tästä on vihreiden edellinen puheenjohtaja Ville Niinistö.
Niinistö on eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsen. Valiokunnan tärkein tehtävä on valvoa, että lainsäädäntö on perustuslain mukaista. Siksi valiokunnalla on erityisasema. Se ei politikoi.
Mutta Niinistöpä tiesi kertoa julkisuudessa, että hallituksen sote-esitykset törmäävät vaikeuksiin perustuslakivaliokunnassa, vaikka hallitus ei ollut vielä julkistanut esitystään eikä siis Niinistökään voinut sitä tuntea.
Siinä kaahasi vihreä poliitikko mopollaan liian lujaa.
Asiantuntijallakin voi olla kommenteissaan poliittisia tarkoitusperiä.
Joku voi olla kitkeränä siksi, että häntä ei ole valittu rakentamaan uudistusta. Joku haluaa nimensä näkyviin, ja sen saa helpommin, kun vastustaa. Joku emeritus on jo saattanut pudota kehityksen kelkasta. Joku asiantuntija saattaa tuntea yksityiskohdan, mutta sen sovittaminen kokonaisuuteen onkin vierasta.
Oma lukunsa on media. Silläkin on omat asiantuntijansa. Mutta eivät ”sote-toimittajatkaan” ole läheskään aina tiedon alkulähteillä. Ja vanha totuus on, että ankara kritiikki on parempi uutinen – vaikka ei ihan oikeaa kuvaa antaisikaan.
Kokonaisuuden rakentaminen onkin sote- ja maakuntauudistuksen olennainen perusta.
Siihen asiantuntemukseen on paras luottaa, mikä on kehittynyt uudistuksen valmistelijoille. He tietävät taatusti enemmän kuin anttirinteet ja villeniinistöt, tavallisesta kansalaisesta puhumattakaan.
Ihmiset ovat erilaisia. Toiset sairastavat paljon, toiset eivät ollenkaan. Toisilla suomalaisilla on enemmän varoja kuin toisilla.
Työssä käyvien turvana on työterveyshuolto, monilla ei ole tätä etua. Myös kansalaisten toiveet ovat monenlaisia. Alueetkin ovat erikokoisia. On Helsinki, ja on laajoja, harvaan asuttuja kuntia.
Rahan kanssakin pitäisi olla tarkkana. Sote-sektori vie jo yli 20 miljardia euroa vuodessa. Se on valtavasti, sillä valtion kaikki menot yhteen laskien ovat runsaat 55 miljardia.
Tällainen työmaa vetää tavallisen kansalaisen hiljaiseksi. Oma asiantuntemus taitaa sittenkin olla vähäistä, luulojen varassa.
Mutta myös poliitikkojen, monenlaisten asiantuntijoiden, professorien ja muiden julkisia lausuntoja antavien asiantuntemus saattaa olla puutteellista – jos he eivät ole uudistuksen valmistelussa kiinteästi mukana.
Kun kotona sattuu putkirikko, kutsutaan putkimies. Ammattilaiseen luotetaan.
Sama pätee sote-valmisteluihin. Siihen asiantuntemukseen on paras luottaa, mikä on kehittynyt uudistuksen valmistelijoille. He tietävät taatusti enemmän kuin anttirinteet ja villeniinistöt, tavallisesta kansalaisesta puhumattakaan.