Koulukiusaaminen on väärä nimi väkivallalle

Pääkirjoitus

Vantaalaisissa kouluissa on tapahtunut muutaman viikon sisällä kaksi pahoinpitelyä, joita poliisi on joutunut selvittelemään.

Molemmat tapaukset ovat saaneet runsaasti julkisuutta vakavuutensa vuoksi. Asia nousi viime viikolla myös eduskunnan kyselytunnin pääaiheeksi.

Eduskunnan keskustelussa toistettiin samoja näkökohtia kuin aiemminkin vastaavien tapausten yhteydessä. Kysyttiin, miksi uhrit joutuvat vaihtamaan koulua päästäkseen kiusaamisesta eroon. Eikö pikemminkin kiusaajia olisi rangaistava koulunvaihdolla?

Opetusministeri Li Andersson lupasi lisää resursseja oppilas- ja opiskelijahuoltoon. Hän korosti koko kouluyhteisön – koulutuksen järjestämien, opettajien ja koulun aikuisten – vastuuta siitä, että lasten oikeus turvalliseen koulupäivään toteutuu.

Julkisessa keskustelussa on kaivattu myös lisää kurinpitovaltuuksia opettajille ja rehtoreille.

Rikosoikeudellisen vastuun ikärajan laskeminenkin on noussut esille. Toisessa tapauksessa tekijä oli täyttänyt 15 vuotta ja joutuu siksi vastaamaan teostaan oikeudessa. Toisessa tapauksessa tekijät olivat nuorempia eivätkä sen takia joudu käräjille.

Kiusaamisesta puhuminen luo mielikuvan harmittomasta pikkunahistelusta lasten kesken.

Ongelma on vakava ja sen ratkaisemiseen tarvitaan varmasti monenlaisia toimia.

Poliittisesti helpointa on vaatia rangaistusten koventamista.

Vaikeampi mutta parempi ratkaisu on ongelmien ehkäiseminen ennalta. Siihen tarvitaan opetusministerin esittämien keinojen lisäksi myös kotien ja vanhempien vastuunkantoa.

”Ei meidän poika” toistuu nykyään valitettavan usein keskustelussa, kun opettaja ottaa yhteyttä vanhempiin lapsen häiriökäyttäytymisen vuoksi.

Ensimmäiseksi olisi tehtävä uudistus, joka ei vaadi sen paremmin rahaa kuin lainsäädäntöäkään.

Asioista olisi ryhdyttävä puhumaan oikeilla nimillä. Koulukiusaaminen on väärä termi kuvaamaan fyysistä väkivaltaa.

Kiusaamisesta puhuminen luo mielikuvan harmittomasta pikkunahistelusta lasten kesken. Jos lasta lyödään ja potkitaan niin että hän tarvitsee lääkärinhoitoa, kyse on jostain aivan muusta.

Asian luonne selviää paremmin, jos aikuiset soveltaisivat sitä omalle kohdalleen. Miltä tuntuisi mennä aamulla töihin, jos joutuisi pelkäämään sitä, että työkaverit voivat kahvitauolla lyödä tai potkia?

Koulunkäynti on lasten työtä ja heilläkin on oikeus turvalliseen työympäristöön.