KHO:n päätös ei ratkaissut kirkon ongelmaa
Korkein hallinto-oikeus antoi 18. syyskuuta ratkaisunsa samaa sukupuolta olevien parin kirkollista vihkimistä koskevaan valitukseen. KHO:n päätöksen mukaan Oulun tuomiokapitulilla oli oikeus antaa kirjallinen varoitus papille, joka oli vihkinyt samaa sukupuolta olevan parin.
Eduskunta hyväksyi niin sanotun sukupuolineutraalin avioliiton viime vaalikaudella. Vuonna 2017 voimaan tulleen lain mukaan samaa sukupuolta olevat henkilöt voivat solmia keskenään avioliiton.
KHO perusti ratkaisunsa lain esitöihin. Tuolloin todettiin, että laki ei vaikuta uskonnollisten yhdyskuntien käytäntöihin. Evankelisluterilaisella kirkolla oli siis edelleen oikeus itse päättää, ketä se vihkii avioliittoon.
Tämä näkökohta toistui usein myös julkisessa keskustelussa. Sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat toistivat eduskunnassakin, että lailla ei ole tarkoitus muuttaa kirkon käytäntöjä.
Kirkon avioliittokäsitys on ilmaistu kirkkokäsikirjassa. Sen mukaan avioliittoon voidaan vihkiä vain mies ja nainen.
Siksi tuomiokapitulilla oli KHO:n mielestä oikeus antaa kirjallinen varoitus papille, joka vihki samaa sukupuolta olevan parin.
Kirkon ongelmaa KHO ei ratkaissut, ei edes juridista ongelmaa. Seuraavaksi oikeutta saatetaan käydä siitä, mitä tehdään niille piispoille ja tuomiokapituleille, jotka eivät puutu sateenkaaripareja vihkivien pappien toimintaan.
Esimerkiksi Helsingin ja Espoon piispat eivät aio varoituksia jaella. Helsingissä on selkeästi linjattu, että kaikki parit vihitään, joille avioliiton esteiden tutkinta on tehty.
Kirkon toiminta koronakriisissä ei ole synnyttänyt läheskään yhtä suuria otsikoita kuin vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen jatkuva avioliittokiista.
Kirkolliskokous on useaan otteeseen käsitellyt avioliittokysymystä, viimeksi elokuussa. Yksimielisyyden saavuttaminen näyttää mahdottomalta.
Niin sanotut konservatiivit vetoavat Raamattuun, jossa avioliitto esitetään miehen ja naisen liittona. Vastapuolella niin sanotut liberaalit vetoavat puolestaan tasa-arvon periaatteeseen ja löytävät sillekin perusteita Raamatusta.
Molemmille osapuolille kyse on pyhistä arvoista, joista ei voi tinkiä. Siksi kompromissin löytäminen on mahdotonta.
Kirkon avioliittokäsityksen muuttaminen vaatisi kirkolliskokouksessa määräenemmistön. Sen syntyminen ei näytä mahdolliselta vuosikymmeniin.
Avioliittokysymys jakaa kirkkoa ja hallitsee kirkon ympärillä käytävää julkista keskustelua. Suuri osa kirkkokansasta ja monet työntekijät ovatkin väsyneet koko riitaan. Peittäähän se alleen melkein kaiken muun, mitä kirkossa tehdään.
Koronakriisi on hyvä esimerkki kirkon vinoutuneesta julkikuvasta. Monet seurakunnat ryhtyivät heti maaliskuussa auttamaan niitä, joita koronarajoitukset koskettivat kipeimmin.
Esimerkiksi Helsingissä polkaistiin ennätysajassa pystyyn seurakuntien ja kaupungin yhteinen hanke, jossa soitettiin kaikille yli 70-vuotiaille helsinkiläisille ja selvitettiin heidän avuntarpeensa. Vastaavia esimerkkejä löytyy kaikkialta ympäri Suomea.
Kirkon toiminta koronakriisissä ei ole synnyttänyt läheskään yhtä suuria otsikoita kuin vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen jatkuva avioliittokiista.
Jos ja kun avioliittoriitaan ei saada ratkaisua, kirkon sisälle syntyy kaksi käytäntöä, virallinen ja epävirallinen. Virallisena linjana pysyy, että avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio. Suuri osa papistosta menettelee tämän käytännön mukaisesti.
Epävirallisen käytännön mukaan suuri osa papeista vihkii samaa sukupuolta olevia. Siitä on tullut jo käytännössä normi, jonka mukaan jokaiselle parille pappi kyllä löytyy sukupuolesta ja parin asuinpaikasta riippumatta.
Avioliiton juridiikan kannalta kirkon kiistalla ei ole merkitystä. Papin suorittama vihkiminen on maallisen lain näkökulmasta virkatoimi, jonka pätevyyteen kirkon opillinen kiista ei vaikuta. Kirkon näkökulmasta kyse on siitä, kyetäänkö tämän koteloituneen kiistan kanssa elämään saman katon alla. Yksittäisten seurakuntien tasolla se näyttääkin mahdolliselta. Kirkon ylätasolla poterot on taidettu kaivaa jo liian syviksi.