Keskustelu Suomen asuttuna pitämisestä kertoo senkin, että monella on väärä käsitys maaseudun nykytilasta ja mahdollisuuksista
Parista uudesta mielipidetiedustelusta ryöpsähtänyt keskustelu kertoo, että käsitykset maaseudusta ja sen tulevaisuudesta perustuvat vääriin mielikuviin.
Erityisesti keskustelua on kiihdyttänyt Ylen julkaisema galluptulos: 79 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että valtion pitää turvata palvelut niin, että koko Suomi pysyy asuttuna.
Vain viisi prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että valtion pitää edistää ihmisten ja palveluiden keskittymistä suuriin kaupunkeihin.
Tulos oli yllättävä. Meillehän todistellaan ihan päinvastaista. Keskustelussa onkin näkynyt suuri tietämättömyys Suomesta.
Todellisuudessa olot ja tulevaisuudennäkymät vaihtelevat maakunnissa ja maaseudulla yhtä lailla kuin kaupungeissakin.
Todellisuudessa maakunnissa ja maaseudulla asuvien suuri enemmistö käy samanlaisissa töissä kuin kaupungeissakin. Heissä on kaikkien ammattien harjoittajia, yrittäjiä ja eläkeläisiä.
Todellisuudessa moni heistä tulee toimeen ihan hyvin, kiitos alhaisten asumiskustannusten ja elämäntavan, johon kuuluu vähemmän kuluttamista kuin suurissa kaupungeissa (Jukka Heinonen/Aalto ylipisto).
Todellisuudessa maakunnissa ja maaseudulla on paljon enemmän työmahdollisuuksia, kuin mitä monet ovat tottuneet ajattelemaankaan. Tämän osoittavat kuluvan hallituskauden työllisyysluvut.
Ja todellisuudessa maalla asuvat ovat oloihinsa vähintään yhtä tyytyväisiä kuin kaupunkilaisetkin. Eivät he ole suurina laumoina myymässä talojaan ja työntymässä pääkaupunkiseudulle.
Menestyvää Suomea voi olla kaikkialla.
Puheet palveluistakin ovat epämääräisiä.
Totta on, että kaikkialla ei ole katuvaloja, kaljakuppilaa kävelymatkan päässä eikä kaikkia kaupungin harrastusmahdollisuuksia.
Ehkä niitä ei kaivatakaan. Tarjolla on muuta. Mutta välttämättömien palvelujen säilyttäminen ei vie Suomea konkurssiin.
Suomalaisia kun maakuntien ihmisetkin ovat.
Hieman aiemmin julkaistun Uutissuomalaisen gallupin mukaan yli puolet haluaisi, että valtio pyrkisi hillitsemään kaupungistumiskehitystä.
Vajaa kolmannes ei kannattanut ajatusta.
Näkemykset kertovat ainakin alitajuisesta uskosta yhteiskunnallisen päätöksenteon ja politiikan voimaan.
Kehitykseen voidaan vaikuttaa, ja siihen myös pitää vaikuttaa. Kaikkea ei pidä jättää markkinavoimien hoidettavaksi.
Siinä ilonaihetta keskustalle.
Yleinen valitus on nyt tosin ollut, että ”väärin kysytty”. Tämän aatesuunnan puhetorvi on ollut jo vuosia muuttoliiketutkija Timo Aro. Hänellä on ollut suoranainen kommentoinnin monopoli.
Mutta on hyvä palauttaa mieliin kohu marraskuulta 2016. Silloin kolme alan professoria (Hannu Katajamäki, Sami Moisio, Heikki Eskelinen) arvosteli Aroa rankasti Uutissuomalaisen haastattelussa.
Professorien mielestä Aro on ”menestyksekäs tutkijan titteliä käyttävä konsultti”, joka ”esittää asioita yksipuolisesti ja vääristää julkista keskustelua”.
Arosta onkin tullut äänitorvi niille, joiden agendaan metropolikehitys sopii.
Onneksi valtiovallalla on työkalu, aluepolitiikka.
Sen avulla voidaan tasata mahdollisuuksia.
Mutta aluepolitiikkakaan ei auta, jos maakuntien ja maaseudun ihmiset eivät itse luota tulevaisuuteensa. Mielipidetiedustelujen tulokset ja eri puolilta maata kantautuvat esimerkit saavat kannustaa.
Menestyvää Suomea voi olla kaikkialla.