Keskustan kokous oli taas jännitysnäytelmä, mutta nyt puolueella on mahdollisuus saada uusi vaihde päälle

Pääkirjoitus

Vastoin odotuksia keskustan puheenjohtajan nimi selvisi jo ensimmäisellä äänestyskierroksella, kun Annika Saarikko sai 1177 ääntä, hieman yli 50 prosenttia. Katri Kulmuni jäi 400 äänen päähän.

Mihin puheenjohtajavaali ratkesi? Ehkä lopulta siihen, että kokousedustajien enemmistö arvioi Saarikon parhaaksi nostamaan keskustan taas suurten puolueiden joukkoon.

Sivuun jäivät silloin muut perustelut, jopa se, että Kulmuni oli hoitanut puheenjohtajan tehtävää vasta vuoden.             

Samoin kävi alueellisille näkemyksille, puheille liberalismista ja konservatismista, jopa politiikan painotuksillekin. Tosin puheenjohtajaehdokkaiden poliittisista linjoista ei kaikkitietävä mediakaan löytänyt merkittäviä eroja.

Jäljelle jäivät ehdokkaiden persoonat, heidän valovoimansa ja karismansa. Niihin vaali siis ratkesi.

PUOLUEKOKOUS pidettiin 16 maakunnallisessa kokouspaikassa. Tekniset järjestelyt onnistuivat, ja hetkittäin saattoi aistia entisaikojen kansanjuhlan tunnelmaa.

Tähän vaikutti myös se, että Kulmuni taisteli ja ansaitsee tämänkin vuoksi kiitokset. Hän oli lauantain puheissaan suorastaan loistava. Moni ajattelikin, että miksi vasta nyt? Sama ote olisi saanut näkyä koko kuluneen vuoden aikana. Kulmunin äänimäärää saattoikin pitää päivän tapahtumia ajatellen pettymyksenä.

Kulmunin valintaa perusteltiin siis vahvasti sillä, että hänen puheenjohtajakautensa on kestänyt vasta vuoden, josta siitäkin puolet on kulunut koronapandemian varjossa.

Tämä on totta. Puheenjohtajan paikka on kuitenkin auki aina sääntömääräisessä puoluekokouksessa, eikä politiikka ole ollut kokonaan lomalla korona-aikanakaan. Siitä kertovat myös puolueiden kannatuslukujen muutokset.

Sopii sekin muistaa, että Saarikolla oli vahva kannatus myös heti Juha Sipilän jälkeen. Hän ei pyynnöistä huolimatta asettunut silloin ehdolle. Saarikon varjo kuitenkin jäi ilmaan, vaikka hän olikin lojaali Kulmunin puheenjohtajuudelle kuluvaan kesään asti.

Ja äänestysluvut ovat lahjomattomat. Kun kansanliike äänestää, lopputulos on oikein.

Joka tapauksessa puheenjohtajakilpa antoi keskustalle jättijulkisuuden. Tästä kuuluu kiitos kaikille ehdolla olleille. He tekivät suurtyön kiertueilla ympäri Suomen. Jopa Helsingin Sanomat lähetti koko päivän suoraa lähetystä puoluekokouksen yleiskeskustelusta.

Vapise Netflix, ajatteli keskustaväki.

TÄRKEÄÄ on nyt, miten puheenjohtajakilvassa mukana olleet suhtautuvat tulokseen.

On sanottu, että vastuu on niin voittajalla kuin niillä, jotka eivät voittaneet. Toimittaja Katri Makkosen mainiosti vetämä ehdokastentti viestitti hyvää. Kun ehdokkailta kysyttiin, miten he suhtautuisivat, jos heitä ei valita, kaikki vakuuttivat omaa ja kannattajiensa tukea valitulle puheenjohtajalle.

Mutta vastuuta puolueen tulevaisuudesta on juuri nyt poikkeuksellisen paljon myös tavallisella keskustaväellä. Kunnallisvaalit ovat kohta. Siksi koko keskustaväen pitää päästä puheenjohtajavaalista nopeasti yli.

Kunnallisvaaleja ei voiteta vain puheenjohtajan kasvoilla ja esiintymisillä. Tarvitaan kattava ehdokaslista, kuntalaisten tarpeista ja huolista lähtevä vaaliohjelma ja aktiivista vaalityötä.

”Jos keskustalaiset voivat luottaa toisiinsa, suomalaiset voivat luottaa meihin”, Saarikko sanoi, mutta myös toiselle sijalle jäänyt Kulmuni piti kauniin puheen, jossa ei näkynyt katkeruuden hiventäkään.

”Tukekaa puheenjohtajaa”, Kulmuni sanoi viime sanoikseen.

Äänestysluvut ovat lahjomattomat. Ja kun kansanliike äänestää, lopputulos on oikein.

VARAPUHEENJOHTAJIEN vaalissa nähtiin etukäteen arveltu uusi tilanne, kun puheenjohtajavaalissa valitsematta jäänyt Petri Honkonen sekä lappilainen kansanedustaja Markus Lohi ilmoittautuivat mukaan.

Honkonen on ollutkin varapuheenjohtaja. Lohen mukaantulolla oli tarkoitus paikata aukkoa, joka olisi muuten puoluejohtoon jäänyt. Puoluesihteeriksi valittu iisalmelainen Riikka Pirkkalainen olisi muuten ollut viisikon pohjoisin jäsen. Pohjoisen Suomen toive toteutuikin, kun varapuheenjohtajiksi valittiin Honkonen, Lohi sekä politiikkaan palannut espoolainen Riikka Pakarinen.