Keskustaa tarvitaan, jotta pysytään järkevän uudistamisen tiellä – ja yhä maailman onnellisimpana maana

Pääkirjoitus

Yle uutiset kertoi (31.7.), että yli miljardi ihmistä 190 maassa on nähnyt jo uutisen Suomesta maailman onnellisimpana maana. Tämähän todettiin keväällä YK:n raportissa.

Olkaamme ylpeitä. Vaikka kaikki ei ole sataprosenttisesti meilläkään, olemme maailman mitassa huippua.

Kun kevään vaalien jälkeen Suomessa on aprikoitu sitäkin, tarvitaanko enää keskustaa, onnellisuustutkimus antaa oman vastauksensa.

Kyllä tarvitaan, sillä keskusta on ollut keskeisessä roolissa rakentamassa tätä maailman onnellisuusihmettä, suomalaista yhteiskuntaa. Keskusta on osannut.

Lapsilisät, kansaneläke, peruskoulu, yliopistoverkko… Suuria saavutuksia, joita keskusta on ollut luomassa yhdessä muiden rakentavien voimien kanssa.

Niin on yhteiskuntaa järkevästi uudistamalla pystytetty ”maailman onnellisimman maan” peruskiviä.

Ja keskustaa tarvitaan edelleen, sillä samaa työtä on jatkettava aina vain.

Niin on tehtävä, vaikka joskus houkuttaisi toisenlainen ajattelu: ”Eiköhän jo riitä sen uudistamisen kanssa.”

Keskusta on ollut keskeisessä roolissa rakentamassa maailman onnellisuusihmettä, suomalaista yhteiskuntaa.

Jarruajattelu on nyt voimakasta. Viime vaalikauden lopulla se sai otetta jopa monesta keskustaa ennen äänestäneistä. Samaa on edelleen ilmassa.

Mutta maailman meno on niin huimaa, että uudistamistyössä ei voi pysähtyä. Siksi keskustankin on pysyttävä uskollisena alkiolaiselle aatteelleen. Se kun on mitä suurimmassa määrin yhteiskunnan uudistamisliike.

Nyt keskustan rooli on pitää Suomi järkevän uudistamisen tiellä.

Ei esimerkiksi ilmastonmuutoksesta selvitä kieltämällä se kokonaan ja leimaamalla kaikki ilmastopuheet humpuukiksi. Mutta ei myöskään kaikkien kieltoehdotusten ja rajoitusvaatimusten perässä pidä hypätä. Niistä voi joskus olla itse tavoitteelle enemmän haittaa.

Siksi keskustaa tarvitaan yhteiskunnallisessa keskustelussa ja myös maan hallituksessa. Järkevä, asiallinen uudistuspolitiikka on keskustan ase, ja siinä työssä keskusta on hyvä.

Tämä kaikki keskustaväen on hyvä muistaa – jo itsetunnonkin kannalta.

Itsetunto voi olla nyt vähän alamaissa. Mutta historia osoittaa, kuinka ääripäiden valta johtaa aina onnettomuuksiin.

Keskustan työ – yhdessä siis muiden rakentavien voimien kanssa – on sen sijaan tehnyt Suomesta maan, jonka YK on tutkinut maailman onnellisimmaksi.

Tämän on havainnut mainosmieskin. Visit Finland -kampanja mainostaa suomalaista onnellisuutta näinkin:

”Kun muut varaavat ajan terapeutilta, suomalainen vetää jalkaansa kumisaappaat ja suuntaa metsään.”

Ilmiselvää keskustan vaikutusta tässäkin, eikö vain?