Keskusta saisi koventaa ääntään maaseudun puolesta – ja voisivat maaseudun asukkaat ryhdistäytyä itsekin
Keskustasta ja sen liepeiltä on kuulunut viime päivinä hyviä ja oivaltavia puheenvuoroja suomalaisen maaseudun ja sen ihmisten tulevaisuudesta.
Puheenvuoroja on saatu lukea Suomenmaastakin. Esimerkeiksi käyvät kirjailija Matti Mäkelän haastattelu (6.4.) ja samassa lehdessä ollut keskustan varapuheenjohtajan Antti Kurvisen kolumni.
Voi olla, että puheenvuoroihin innostaa lähestyvä puoluekokouskin, mutta väliäkö sillä. Aihe on ajankohtainen.
Olennaista on, että ääni maaseudun ja sen ihmisten puolesta ei oikein kuulu. Se on liian hiljainen.
Epäsuhtaa voisi kuvata vaikka näin: maalla asuu paljon ihmisiä, mutta silti kaikki ovat vain että Helsinki, Helsinki tai suuret kaupungit, suuret kaupungit.
Toisenkin kuvan voisi esittää. Ylivoimainen osa isänmaatamme on maaseutua. Jos se ränsistyy, Suomi-neidosta tulee ryysyläinen.
Mäkelä muistuttaa aivan oikein, että maaseutu on paljon muutakin kuin maa- ja metsätaloutta. Maataloudesta yritetään huolehtia. Sitä varten on ministerikin.
Mutta maalaisten suuri enemmistö käy samanlaisissa töissä kuin kaupunkilaisetkin. On yrittäjiä, on eläkeläisiä, on kaikkien ammattien harjoittajia. He asuvat maalla, ja he pitävät maaseutua ja sen kyliä elossa.
Keskustalle maaseutu on suuri mahdollisuus. Mikään muu puolue ei ole kiinnostunut maaseudusta. Siksi keskustan kannattaa näyttää tosissaan, että se on myös maaseudun puolella.
Eivät he mahdottomia vaadi. He eivät vaadi asvalttiteitä ja katuvaloja. Viemäritkin he joutuvat kustantamaan itse, vaikka veronsa maksavat siinä kuin muutkin.
Mutta sen he vaativat, että maaseutumainen elämänmuoto tunnustetaan ja hyväksytään.
Kurvinen pohdiskelee kirjoituksessaan hyvin aluepolitiikkaa ja maaseudun taloudellista tulevaisuutta. Tätä pohtimista tarvittaisiin paljon enemmän. Maaseudulla on työn mahdollisuuksia enemmän kuin ymmärretään.
Mutta maaseudun asukkaat tarvitsevat myös henkistä tukea. Puheet kaupunkien ylivoimasta, maalaiselämän jälkeenjääneisyydestä, kiinteistöjen arvojen romahtamisesta tai talojen romutuspalkkioista syövät itsetuntoa.
Kaupunkiprofeettojenkin on kuitenkin tunnustettava, että Suomi tarvitsee maaseutuaan. Kukaan ei vaadi, että jokainen talo on pidettävä ikuisesti asuttuna. Se ei ole realismia.
Mutta ilman maaseutua Suomi sairastuu. Vihreä kulta jää metsiin, kaivosten ja matkailun työväki on haalittava ulkomailta, kaupunkilaisen kesämaisemat vesakoituvat.
Kyse ei siis ole vain rahasta. Tarvitaan asennemuutosta, joka auttaa ymmärtämään maaseutumaista elämäntapaa ja hyväksymään sen.
Keskustalle asia on ensiarvoisen tärkeä, sydämen asia ja myös suuri mahdollisuus. Mikään muu puolue ei ole kiinnostunut maaseudusta. Siksi keskustan kannattaa näyttää tosissaan, että se on myös maaseudun puolella.
Mutta voisivat maaseudun ihmiset itsekin ryhdistäytyä. Maaseudun vahvuuksia kannattaa mainostaa, ja sen iloja sopii esitellä.
Asumisen vapaus ja halpa hinta, aito luonnonläheisyys ja ympäristöystävällisen elämäntavan mahdollisuudet ovat kovia argumentteja. Palveluja on yhä yleensä vähintään kohtuullisesti, ja toisinaan ne ovat nopeammin saatavilla kuin suurissa kaupungeissa. Ja yhteisöllisyyttä on helppo löytää.
Pää pystyyn siis! Maaseudun pitää näyttää romutuspalkkiomiehille!