Keskusta ei sulje hallitusovia ihan kokonaan, mutta aika paljon pitäisi vaalivoittajien antaa periksi
”Keskustan osallistumisen ehtona on meille tärkeiden asioiden sisällyttäminen hallitusohjelmaan” ilmoitti keskustan puoluevaltuusto, ja siinäpä asian ydin onkin.
Hallitusyhteistyötä ei torjuta kokonaan, mutta kynnys siihen on korkea.
Mitä ”korkea kynnys” tarkoittaa?
Aika lailla samoja keskeisiä ajatuksia hallitusohjelmaan, joita keskustan vaaliohjelmassakin oli:
Hyvä elämä koko Suomessa, kunnossa oleva talous ja työllisyyden nostaminen 75 prosenttiin, perhevapaauudistus perheiden tarpeista lähtien, sote-uudistus maakuntiin tukeutuen ja ilman laajaa valinnanvapautta, maatalouden kannattavuuden parantaminen, fossiilisen energian korvaaminen kotimaisella uusiutuvalla, reilu ja oikeudenmukainen ilmastopolitiikka…
Siinä pureskeltavaa hallituksen muodostajalle ja muille vaalivoittajille.
Sama sävel oli puoluevaltuuston keskustelussakin.
Se kertoi keskustaväen olevan valmiina oppositioon, mutta ehdotonta yksimielisyyttä ei asiassa ole. Onko ovi raollaan viisi senttiä vai enemmän, on sitten mielipidekysymys.
Keskustelussa muistutettiin, että vaalitappiosta huolimatta keskustaa äänesti yli 420 000 suomalaista.
Kaikki he luottivat keskustaan enemmän kuin mihinkään muuhun puolueeseen. He luottivat siihen, että keskustaa hoitaa heille tärkeitä asioita parhaiten.
Tätä työtä voi tehdä hallituksessa.
Keskustan apuun sopii tulla turvautumaan vasta sitten, jos voittajat eivät pääse sopuun keskenään.
Sitäkin puoluevaltuuston puheenvuoroissa arvuuteltiin, voisiko keskustan kannatus laskea enää alemmas hallituksessakaan.
Sama ajatus oli äskeisessä tutkijan varoituksessa, jonka mukaan kannatuksen kasvu oppositiossa ei ole varmaa.
Samalla tutkija huomautti, kuinka SDP:n kannatus kasvoi vaalikauden aikana vain 1,2 prosenttiyksikköä.
Muistutettiinpa myös ajatelmasta, jolla Kalevi Sorsa kuvasi opposition olemusta:
”Mitä siellä tekemässä? Kissanpoikia pesemässä…”
Mutta se näkyi kaikkien puoluevaltuutettujen puheenvuoroissa, että ei millä ehdolla tahansa. Ehtojen on oltava tiukkoja.
Oppositio taas antaisi aikaa katsoa peiliin, uudistaa puoluetta, hioa sen ohjelmia ja politiikkaa.
Siitä kaikki olivat kuitenkin yhtä mieltä, että keskustaa ei ole nujerrettu, ei ollenkaan.
Mutta järjestys on nyt selvä. Hallituksen synty on nyt vaalivoittajien käsissä. Niille kansa on antanut luottamuksensa, ja niille on langennut nyt myös vastuu.
Keskustan apuun sopii tulla turvautumaan vasta sitten, jos voittajat eivät pääse sopuun keskenään.
Edellä olevaa ei muuta se, että voimasuhteet ovat hankalat. Vaalikamppailun aikana keskusta ja varsinkin sen puheenjohtaja olivat arvostelun pääkohteita.
Juha Sipilää moitittiin kohtuuttomasti ja epäoikeudenmukaisesti. Kyllä sellainen jättää jälkiä, vaikka Suomen järjestelmä vaatiikin yhteistyötä vaalien jälkeen.
Esimerkiksi sopii vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Hänen halunsa saada keskusta hallitusyhteistyöhön näkyy ja kuuluu.
Tässä ei ole ihmettelemistä. Jos keskusta ei lähde hallitukseen, ei Anderssonistakaan taida tulla ministeriä.
Perussuomalaisten tai kokoomuksen kanssa ei vasemmistoliitto ministeriauton takapenkille sovi.
Anderssonin hallitushinkua ei kuitenkaan auta se, että hän iloitsi julkisesti keskustajohtajan päätöksestä luopua puheenjohtajan tehtävästä. ”Juha Sipilän lähtö helpottaa hallitusneuvotteluja”, Andersson sanoi silloin.
Ei ihme, että puoluevaltuuston puheenvuorossa ehdotettiin, että keskusta voisi osallistua paremmin hallitukseen, jos Li Andersson ei olisi siinä mukana…
Mutta jos keskustaa hallituksessa tarvitaan, puoluevaltuusto on tärkeässä asemassa.
Se päättää yhdessä eduskuntaryhmän kanssa puolueen lopullisesta osallistumisesta hallitukseen.