Jos keskusta ryhtyisi jo keskustelemaan presidenttiehdokkaastaan, saataisiin päivänpolitiikan taivasteluunkin vaihtelua
Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Timo Haapala kirjoittaa toisinaan mitä sattuu, mutta toisinaan osuu kultajyväänkin.
Hyvin hän osui äskettäin, kun hän ”vain vinkkinä” ehdotti, että keskustan kannattaisi järjestää esivaali presidenttiehdokkaastaan.
Haapala luetteli pitkän rivin kovia nimiä, ja uskoi, että jos riittävän moni heistä suostuisi ehdolle, ”niin kyllä sillä presidentinvaalien ilmatilan saisi haltuunsa”.
Ja vielä enemmänkin:
”Siitä voisi alkaa jopa kepun uusi nousu, kun presidenttiehdokasta nimetään kesän 2022 puoluekokouksessa.”
Ja veisihän presidenttikeskustelu huomiota pois päivänpolitiikan vatvomisestakin.
Miksipä ei – vaikka presidentti valitaankin seuraavan kerran vasta vuoden 2024 alussa. Silloin valitaan presidentti vuosiksi 2024-2030.
Onhan siihen vielä aikaa. Mutta presidenttipeliä käydään aina. Erityisesti sitä on käytävä ajoissa silloin, kun istuvan presidentin kaudet tulevat täyteen – niin kuin nyt.
Sauli Niinistö ei voi olla enää ehdolla.
Keskustan sääntöjen 31. pykälä määrää presidenttiehdokkaan nimeämisestä näin:
”Puolueen presidenttiehdokkaan nimeää puoluekokous puoluehallituksen esityksen pohjalta. Ehdokkaan asettamista voi edeltää esivaali, joka toimeenpannaan puoluevaltuuston hyväksymän erillisen ohjesäännön mukaisesti.”
Seuraavaa presidentinvaalia edeltävä keskustan puoluekokous järjestetään 2022, siis vain runsaan kahden vuoden kuluttua. Tosin presidenttiehdokkaan valitsemista varten on järjestetty ylimääräisiäkin puoluekokouksia.
Mutta jos esivaali järjestetään ja siitä halutaan saada kaikki irti, aikaa tarvitaankin.
Jos politiikassa jokin kiinnostaa, niin henkilökysymykset. Ja jos joku henkilökysymys kiinnostaa erityisesti, niin presidentin valinta.
Esivaalin täytyisi tietysti olla sellainen, että sitä seurattaisiin laajasti. Haapala kirjoittaa näin:
”Jos kepu saisi esivaaliin… Esko Ahon, Seppo Kääriäisen, Paavo Väyrysen, Olli Rehnin, Matti Vanhasen, Anneli Jäätteenmäen ja vaikka Annika Saarikon, niin kyllä sillä presidentinvaalien ilmatilan saisi haltuunsa.”
Haapala ei tietenkään anna vinkkejään pelkästä rakkaudesta. Toimittajille presidentinvaali on vain niin herkullinen aihe, että sen kimppuun kannattaa käydä jo nyt – etenkin, kun itsestään selvää manttelinperijää ei Sauli Niinistölle ole tarjolla.
Eivätkä suomalaiset ole toimittajiaan yhtään parempia tai huonompia.
Jos politiikassa jokin kiinnostaa, niin henkilökysymykset. Ja jos joku henkilökysymys kiinnostaa erityisesti, niin presidentin valinta. Onhan se kansalaisten käsissäkin.
Haapalan listaa voi itse kukin arvioida mielessään.
Laatujoukkoa, joka tapauksessa. Ainakin Mauri Pekkarinen listalta tosin puuttuu, samoin kuin Juha Sipiläkin. Entä Katri Kulmuni tai Antti Kaikkonen?
Kokemusta ainakin olisi valittavana. Yli seitsenkymppisiä ovat – ikäjärjestyksessä mainiten – Väyrynen, Pekkarinen ja Kääriäinen, 60 vuotta ovat ylittäneet Jäätteenmäki, Aho ja Vanhanen. Viidenkymmenen päälle ovat Sipilä ja Rehn.
Ehkä kannattaa panna merkille, että Haapala nostaa ensimmäisenä julkisuuteen Annika Saarikon mahdollisena keskustan presidenttiehdokkaana. Haapalan listan nuorin hän ainakin on, 36-vuotias.