Jos Eurooppa välttyisi alkavana vuonna uudelta sodalta, olisivat kansakuntien johtajat ainakin siinä työssä onnistuneet
Olisipa ihmiskunnalla alkavana vuonna malttia ja viisautta ratkoa ongelmiaan rauhassa, ilman uhoa, riitelyä ja aseiden kalistelua.
Ja ilman sotaa.
SANOJA ”sota Euroopassa” ei ole näkynyt spekulaatioissa kymmeniin vuosiin samalla tavoin kuin viime kuukausina. Sodalla uhkailusta on tullut ulkopolitiikan jatke. Se on kauhistuttavaa ja kertoo poliittisista epäonnistumisista.
Toivokaamme, että kyse on enemmän kärjistyksistä, huomion hausta ja sisäpolitiikasta kuin todellisesta sodan odotuksesta.
Vastuu on kansakuntien johtajien. Kansalaiset eivät sotaa halua, se on varma. Johtajien on se ymmärrettävä. Sodan avulla ei pystytä rakentamaan mitään pysyvää.
Eikö siis olisi aika kaivaa rauhanaate hyllyltä? Eikö siitä olisi kansakunnille sittenkin enemmän turvaa kuin voimapolitiikasta ja varustelun kierteestä?
Ilmapiiri ei tosin vaikuta otolliselta kotimaassammekaan.
Sen sijaan, että harmittelisimme sitä, että maailman tila pakottaa pienen Suomenkin hankkimaan jättisummilla sotakoneita, olemme innoissamme uusien hävittäjiemme suorituskyvystä. Niiden aseetkin ulottuvat vaikka Moskovaan asti…
Vuoropuhelu ei saa päättyä eivätkä taloudelliset suhteet täysin katketa. Sellaisten tavoitteiden puolesta toimiminen ei ole uussuomettumista, vaan järjen ääni.
SUOMEN presidentti Sauli Niinistö on ollut kuin huutavan ääni korvessa. Hän ansaitsee kaikkien puolueiden ja kaikkien kansalaisten tuen.
Niinistön aktiivisuus ja hänen aloitteensa ovat maailmanpolitiikan harvoja valopilkkuja.
Presidentillä on enemmän henkistä toimintavapautta kuin hallituspoliitikoilla. Niinistö on myös osoittanut, että häneltä ei puutu rohkeutta. Silti myös muita suomalaisia rauhanpoliitikkoja saisi nousta esiin – vai onko heitä?
Taloudelliset ja kaupalliset intressit ovat vahva rauhan tae. Mitä enemmän ne yhdistävät kansakuntia ja luovat yhteistä hyvinvointia, sitä vaikeampi on kiihottaa kansalaisia sotaisten tavoitteiden taakse.
Vuoropuhelu ei saa päättyä eivätkä taloudelliset suhteet täysin katketa. Sellaisten tavoitteiden puolesta toimiminen ei ole uussuomettumista, vaan järjen ääni.
Ja myös kansalaiset saisivat herätä. Rauhantekijöitä ei ole liikaa.
KORONAPANDEMIA on osoittanut, kuinka tärkeitä maailman kansat ovat toisilleen. Mikään kansakunta ei voi toimia muista välittämättä. Pelkkien raja-aitojen antama turva on heikko, ovat nuo aidat sitten piikkilankaa tai teräsbetonia.
Yhteisiä ovat siten myös ongelmat, niin korona kuin ilmastonmuutoskin, ongelmista suurin. Niihinkin on löydettävä ratkaisut yhdessä.
Ja kun on yhteinen elämä maapallolla, tarvitaan myös yhteisvastuuta. Se merkitsee sitä, että vauraampien on osallistuttava enemmän.
Tämä vaatimus on erityisen konkreettinen koronviruksen edessä. Taistelu virusta vastaan voitetaan vasta sitten, kun rokotteita riittää myös maailman köyhien maiden kansalaisille.
Suomi kuuluu vauraiden joukkoon. Se käyttää luonnonvaroja runsaasti ja sillä on tietoa ja taitoa. Suomella on siten suuri velvollisuus ja mahdollisuus osallistua yhteisvastuuseen.
Siksi alkava vuosi voisi olla myös erityisen globaalin yhteisvastuun vuosi.