Järki voitti – onneksi
Pääministeri Juha Sipilä käynnisti reilu vuosi sitten keväällä yhteiskuntasopimusneuvottelut.
Neuvottelujen keskeisin tavoite oli palauttaa Suomen kilpailukyky ja nostaa Suomen talous jaloilleen seitsemän vuoden taaperruksen jälkeen.
Monien vaiherikkaiden käänteiden jälkeen ay-liike, työnantajat ja hallitus ovat päässeet yhteisymmärrykseen.
Sopimus on monella tapaa historiallinen. Se parantaa Suomen kilpailukykyä ja vahvistaa maan työllisyyttä. Samalla se lisää yhteiskunnallista luottamusta ja vakautta.
On enemmän kuin toivottavaa, että asiat etenevät nyt suunnitellulla tavalla.
Suotavaa olisi myös, että osa jo sopimuksen ulkopuolelle jääneistä liitoista, harkitsisi vielä uudelleen mukaan lähtemistä.
Mitä suurempi osa liitoista on mukana, sitä uskottavampi yhteiskuntasopimuksen pohja on.
Yli vuoden kestäneiden neuvottelujen seuraaminen on vaatinut myös yleisöltä turnauskestävyyttä.
Monet ovatkin ihmetelleet ääneen, miten asioista sopiminen voi olla niin vaikeaa. Ja miksi aikarajat menevät uusiksi kerta toisensa jälkeen?
Neuvotteluosapuolille sopimuksen venyminen ei ole ollut suuri yllätys.
Sopimusten syntyminen edellyttää, että paineet kasvavat riittävän koviksi. Niin kävi myös tällä kertaa.
Kovan ponnistelun tuloksena syntynyttä sopua on syytä kunnioittaa.
Jälkipolvet tulevat kiittämään tehtyä sopimusta. Sopimusosapuolet voivat onnitella itseään isänmaallisesta työstä.
Hallitus ja sopimuksen piiriin liittyneet ammattiliitot kantavat vastuuta hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta.
Ymmärrettävistä syistä päätös ei ollut ammattiliitoille helppo. Liitot ovat tottuneet hakemaan jäsenilleen lisää etuja. Nyt niistä piti tinkiä.
Syntynyt sopimus, jonka Sdp:n pitkän linjan ay-vaikuttaja ja kansanedustaja Lauri Ihalainen nimesi Sipilän sopimukseksi, kuvaa hyvin suomalaista sopimusyhteiskuntaa.
Kansainvälisille areenoille lähtee nyt viesti, että Suomessa voidaan päästä sopuun vaikeistakin asioista.
Sopimuksen syntyminen on kunniaksi myös maan poliittiselle järjestelmälle.
Sopimuksen syntyminen on kunniaksi myös maan poliittiselle järjestelmälle.
Jos Sdp oli käyttänyt vahvaa asemaansa hyväksi ay-liikkeessä ja kaatanut sopimuksen poliittisin perustein, se olisi ollut lyhytnäköistä politiikkaa.
Sopimuksen hyväksyminen oli Sdp:ltä viisas veto. Kilpailukykysopimus kantaa hedelmää myös seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
Valtaa, jos sitä on tarjolla, on helpompi käyttää, kun ei tarvitse ensimmäiseksi ryhtyä parsimaan maata kuntoon.
Hallituksen päätös vauhdittaa neuvottelutuloksen syntymistä veronalennuksilla osui myös oikeaan saumaan.
Sopimuksesta päättämisen kanssa kipuilleille liitoille hallituksen vastaantulo antoi oivan ulostulomahdollisuuden.
Kilpailukykysopimuksen yllättävin ja ikävin puoli oli Suomen Yrittäjien irtautuminen siitä.
Tuskin kukaan olisi vuosi sitten uskonut, että pääministeri Sipilä löytää helpommin yhteisen sävelen ay-liikkeen johtajien kuin Suomen yrittäjien kanssa.
Nyt sekin päivä on nähty.
Yrittäjien pitkäaikainen haave päästää mukaan työmarkkinapöytään päätyi tällä kertaa mahalaskuun.
Tämän episodin jälkeen voi mennä pitkään, ennen kuin seuraava neuvottelukutsu tipahtaa järjestön pöydälle.