Ilmastotalkoissa olisi löydettävä konsensus, ja poliittinen riitely on sen paha vihollinen
Jos aiomme todella vastustaa ilmastomme lämpenemistä, niin valtioiden sisällä kuin maailmanlaajuisesti olisi löydettävä yhteisiä näkemyksiä.
Näissä näkemyksissä pitää olla idealismia, mutta ennen muuta realismia. Yksittäisten valtioiden sisällä olisi puoluepolitiikka unohdettava kokonaan. Poliittinen riitely on ilmastopolitiikan paha vihollinen. Riitelyn ilmapiirissä ei synny konsensusta. Sitä tarvitaan nyt välttämättä.
Olisikin viisasta, että populismia, epävarmoja yleistyksiä ja tarkkoja linjanvetoja vielä vältettäisiin. Puheenvuoron pitää olla tiedemaailmalla. Vasta sitten tulee poliitikkojen ja kansalaisten vuoro.
Tiedemaailmallekaan asia ei ole helppo. Jokaisella on oma erikoisalansa ja erikoisosaamisensa, mutta niidenkin antamat näkemykset on osattava sijoittaa kokonaisuuteen. Silloin perustelu, joka näyttää aluksi oikealta, saattaa ollakin sopimaton.
Esimerkki ongelmista on liikenne. Sen päästöt ovat suuret.
Patenttilääke tuntuu olevan sähköauto. Se ei aiheuta polttomoottoriauton päästöjä – jos sähköä ei ole tuotettu kivihiilellä tai muilla fossiilisilla polttoaineilla.
Mutta nykyiset polttomoottoriautot eivät vaihdu yks kaks sähköllä toimiviin. Niitä on Suomessakin sentään nelisen miljoonaa ja koko maapallolla pitkälti toista miljardia. Siksi Suomessakin valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista biopolttoainetta.
Sähköautot tarvitsevat varmaankin sähköä lisää, mutta ilman autojakin sähkön kulutuksemme kasvaa. Emme ole tuotannossa emme ole omavaraisia. Viime vuonnakin sähkön nettotuonti oli 23,9 prosenttia koko tarpeestamme.
Kun Olkiluodon ja Pyhäjoen ydinvoimalat aikanaan valmistuvat, tilanne paranee. Ehkä selviämme niillä. Tosin kotimaisuusaste laskee.
Olisi viisasta, että populismia, epävarmoja yleistyksiä ja tarkkoja linjanvetoja vielä vältettäisiin.
Mutta sähköautojen nopeaa yleistymistä jarruttaa vielä pahemmin akkujen puute. Akut tarvitsevat kaivannaisia. Niitä saadaan kaivoksista.
Kun siis sanomme ”sähköauto”, ovat väistämättömät kysymykset edessä: Lisää ydinvoimaa? Vai lisää biomassalla tuotettua energiaa? Entä lisää kaivoksia?
Myös metsien hakkuita on hyvä tarkastella laajasta näkökulmasta. Parhaita asiantuntijoita ovat varmaankin ne, jotka tietävät metsien kasvun ja kasvatuksen prosessista eniten.
Silloin tulee pohdittavaksi sekin, missä päin maailmaa metsää hakataan ja hoidetaan vastuullisesti. Ykkösmaa on Suomi. Meillä laki määrää huolehtimaan, että uusi metsä kasvaa hakatun sijaan.
Jos siis luovumme omista, kestävistä hakkuumahdollisuuksistamme, metsien hakkuut siirtyvät sinne, missä hiilinielut todella pienenevät hakkuiden myötä.
Suomessa onkin tehty hyvää ilmastotyötä.
Tästä muistutti virkistävästi Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Esa Vakkilainen lehtihaastattelussa tiistaina (Iltalehti 9.10.).
Hän kummeksui suomalaista ilmastokeskustelua ja peräänkuulutti keskusteluun lisää realismia.
”Puhumme täällä, että olemme jotenkin huonoja tai että emme tee osaamme. Todellisuudessa Suomi on yksi siitä kourallisesta maita, jotka ovat oikeasti vähentäneet päästöjään”, Vakkilainen sanoo.
Hyvä muistutus. Suomessa on tehty eikä vain puhuttu. Silloin voidaan vaatia myös muilta.
Ja muun maailman mukaan saamisessa taitaa ollakin suurin työ.