Hyvä politiikka ei olekaan kukkotappelua
Keskustan puheenjohtajakilpaa on solvattu mediassa ”vaisuksi” tai ”värittömäksi”. Olisiko kiistelyn ja riitelyn leimaama kamppailu ollut parempi juttu?
Ei olisi – paitsi ehkä median kannalta. Media tahtoo verta kentälle. Sellaisesta saa myyviä otsikoita. Niitä klikataan, ja se kilisyttää kassakoneita.
Voi olla, että monet muutkin ammattimaiset tarkkailijat ja politiikan katsomoissa istuvat olisivat toivoneet vaikka vähän kukkotappelujen tunnelmaa.
Eroja on kyllä etsitty suurennuslasin kanssa. Usein on tuntunut, että se, mitä ehdokkaat eivät sanoneet, olisi ollut paljon tärkeämpää kuin se, mitä he sanoivat. Eikä ole oikein tahtonut kelvata, kun mistään asiasta ei ole syntynyt kiistaa.
Onneksi hyvä ja oikea politiikka ei ole kukkotappelua. Keskustan tulevaisuudesta aidosti huolta kantavat voivatkin olla tyytyväisiä.
On vain hyvä, että ehdokkaiden välille ei ole löytynyt edes merkittäviä painotuseroja – linjaerimielisyyksistä puhumattakaan. Senhän täytyy merkitä myös sitä, että puheenjohtajavaali ei jätä haavoja keskustaväen mieliin.
Toisenlaisiakin muistoja keskustan historiasta on. Vaalissa pettynyt on saattanut lähteä perin juurin loukkaantuneena, ja hänen kannattajansa ovat jääneet puristelemaan nyrkkiä taskussa.
Rakentavasti ja sivistyneesti, kuten keskustassa sopiikin.
Nyt puheenjohtajaehdokkaat ovat tehneet sen, mikä heidän on pitänytkin tehdä.
He ovat kiertäneet maata keskustaväen tilaisuuksissa, osallistuneet moniin valtakunnallisiin tentteihin, kirjoittaneet ohjelmajulistuksia ja antaneet haastatteluja, kuunnelleet ja keskustelleet. Rakentavasti ja sivistyneesti, kuten keskustassa sopiikin.
Kouvolan puoluekokouksen käsissä sitten on, kumpi ehdokkaista – Antti Kaikkonen vai Katri Kulmuni – johtaa keskustaa Juha Sipilän jälkeen.
Sipilä teki suuren työn isänmaan hyväksi. Hän vei määrätietoisesti Suomen pois kuilun reunalta. Tätä ei ole vielä riittävästi ymmärretty, mutta ehkä sekin aika tulee.
Viimeistään Siperia opettaa.
Uuden puheenjohtajan tärkeä tehtävä onkin vartioida, että Sipilän hyvä perintö ei tärväänny.
Mutta samalla nyt valittavan puheenjohtajan on näytettävä tietä, kun keskusta hakee uudestaan niiden luottamusta, jotka pettyivät puolueeseen. Viime vaalikauden perinnön huonoista puolista on päästävä eroon.
Tämä onnistuu, kun keskusta pysyy yhtenäisenä. Riitainen puolue ei menesty eikä voita. Sen energia kuluu keskinäiseen mittelöön.
Yksin puheenjohtaja ei tähän kuitenkaan pysty. Hän tarvitsee tuekseen koko keskustaväen.
Puheenjohtajaehdokkaat ovat näyttäneet tässäkin mielessä hyvää esimerkkiä.