Pää­kir­joi­tus En­sim­mäi­sen kau­den kan­sa­ne­dus­ta­ja Har­ry Har­ki­mo ai­koo ää­nes­tää hal­li­tuk­sen sote-esi­tys­tä vas­taan.

Hän pe­rus­te­lee rat­kai­su­aan net­ti­ää­nes­tyk­sen tu­lok­sil­la. Kaik­kea sitä nä­kee­kin!

Har­ki­mon ja muu­ta­mien mui­den pe­rus­ta­man Lii­ke Nyt -yh­dis­tyk­sen net­ti­ää­nes­tyk­ses­sä an­net­tiin Har­ki­mon ker­to­man mu­kaan 4 000 ään­tä, eri puo­lil­ta Suo­mea.

Näis­tä 90 pro­sent­tia ää­nes­ti ”van­han sote-mal­lin ke­hit­tä­mi­sen puo­les­ta”. Kym­me­nen pro­sent­tia va­lit­si vaih­to­eh­don, jon­ka mu­kaan hal­li­tuk­sen mal­lia ke­hi­tet­täi­siin.

Täs­tä kan­sa­ne­dus­ta­ja ve­tää joh­to­pää­tök­sen, jon­ka mu­kaan hä­nen­kin on ol­ta­va vas­taan – sii­tä­kin huo­li­mat­ta, et­tä sel­lais­ta mal­lia ei tie­ten­kään ole ole­mas­sa­kaan, joka sai­si 90 pro­sen­tin kan­na­tuk­sen.

Har­ki­mo on ym­mär­tä­nyt edus­tuk­sel­li­sen de­mok­ra­ti­an pe­ri­aat­teen vää­rin, tai sit­ten hän on vain lap­sel­li­sen si­ni­sil­mäi­nen ja ko­ke­ma­ton – tahi vain lais­ka.

Pe­rus­tus­la­ki kyl­lä mää­rää, et­tä val­ta Suo­mes­sa kuu­luu kan­sal­le, ja val­ti­o­päi­vil­le ko­koon­tu­nut edus­kun­ta vain edus­taa tätä kan­san val­taa.

Mut­ta sa­mal­la kun kan­sa on an­ta­nut val­tan­sa edus­ta­jien­sa käyt­töön, kan­sa on an­ta­nut edus­ta­jal­leen myös vas­tuun.

Vas­tuu­ta ei kan­sa­ne­dus­ta­ja voi siir­tää ta­kai­sin kan­sal­le. Ei, hä­nen it­sen­sä on pe­reh­dyt­tä­vä pää­tet­tä­vik­si tu­le­viin asi­oi­hin ja opis­kel­ta­va ne niin hy­vin kuin voi.

Se on kan­sa­ne­dus­ta­jan täy­si­päi­väi­nen työ. Sii­tä hän kuit­taa palk­ki­on­sa.

Harkimo on ymmärtänyt edus­tuk­sel­lisen demokratian periaatteen väärin, tai sitten hän on vain lapsellisen sinisilmäinen ja kokematon – tahi vain laiska.

Kan­sa­lai­siin on tie­ten­kin pi­det­tä­vä yh­teyt­tä ja kuun­nel­ta­va hei­dän nä­ke­myk­si­ään.

Jois­sa­kin pe­ri­aat­teel­li­sis­sa asi­ois­sa – ku­ten pää­tet­tä­es­sä kiel­to­lais­ta, EU-jä­se­nyy­des­tä tai Na­tos­ta – edus­ta­jia ei vä­lis­sä tar­vi­ta.

Mut­ta käy­tän­nön ky­sy­myk­sis­sä, vaik­ka­pa so­tes­sa, kan­sa­lai­sil­la ei ole mi­tään mah­dol­li­suuk­sia tie­tää riit­tä­väs­ti.

Har­ki­mo myön­tää tä­män it­se­kin:

”Koko sote-uu­dis­tus on lii­an iso ja lii­an vai­ke­a­sel­koi­nen”, hän sa­noo (Yle uu­ti­set 9.7.). Sil­ti hän luot­taa nel­jän tu­han­nen net­ti­ää­nes­tä­jän nä­ke­myk­siin.

Net­ti­ky­se­lyt ovat epä­var­mim­pia kei­no­ja saa­da kan­sa­lais­ten mie­li­pi­tei­tä esiin.

Nii­den tu­lok­siin ei voi ol­len­kaan luot­taa. Ne toi­mi­vat kuin en­nen pu­he­lu kan­sa­ne­dus­ta­jal­le, jon­ka tie­det­tiin her­mos­tu­van her­käs­ti kan­nat­ta­jien är­ty­myk­ses­tä.

Kun edus­ta­ja oli saa­nut kol­me soit­toa, hän näki ”ken­täl­lä sel­vää le­vot­to­muut­ta”. Kun pu­he­lui­ta oli tul­lut vii­si, ”kent­tä kävi kuu­ma­na”.

Huo­maa­mat­ta jäi, et­tä kaik­ki tu­han­net muut tä­män kan­sa­ne­dus­ta­jan ää­nes­tä­jät saat­toi­vat ol­la ihan tyy­ty­väi­siä.

Vä­hän sa­maa on re­a­goin­ti net­ti­ky­se­lyi­den tu­lok­siin.

Net­ti­ky­se­lyi­tä voi ma­ni­pu­loi­da.

Nii­tä voi käyt­tää puo­lu­e­po­liit­ti­ses­ti hy­väk­si. Ei tar­vi­ta pal­jon­kaan tai­toa, et­tä sama ih­mi­nen voi vas­ta­ta use­as­ti.

Vas­taa­ja­jouk­ko on muu­ten­kin hy­vin va­li­koi­nut, kun vas­taa­mi­nen vaa­tii eri­tyis­tä ak­tii­vi­suut­ta.

Pa­rem­pi rat­kai­su oli­si, et­tä Har­ki­mo hoi­tai­si kan­sa­ne­dus­ta­jan vel­vol­li­suu­det ja opet­te­li­si vai­ke­at­kin asi­at. Täs­sä työs­sä oli­si­vat apu­na edus­ta­ja­to­ve­rit ja edus­kun­ta­ryh­mä – jos mies ei oli­si hy­län­nyt hei­tä.

Har­ki­mol­la ja kump­pa­neil­la saat­taa ol­la ihan­teel­li­sia aja­tuk­sia liik­keen­sä kans­sa, ja hy­vin he ovat saa­neet mie­li­ku­vi­aan mark­ki­noi­duik­si­kin.

De­mok­ra­ti­aa ne ei­vät kui­ten­kaan li­sää, ei­vät­kä pa­ran­na kan­san­val­lan toi­min­taa.