Haluaako oppositio ja osa kokoomuksesta hakata sotella vielä kerran päätä perustuslailliseen seinään?
Sosiaali- ja terveystoimen uudistusta eli sotea on väännetty kasaan toistakymmentä vuotta erilaisilla hallituskokoonpanoilla.
Menestys on ollut tähän asti vaatimatonta, ellei siksi lasketa selvityksistä syntynyttä isoa paperikasaa.
Viime vaalikaudella Kataisen hallitus on yritti vääntää sote-uudistusta kasaan.
Kokoomuksen ja Sdp:n johdolla hallitus tavoitteli kuntapohjaista sote-mallia. Sen seurauksena kuntien määrä olisi tipahtanut alle sadan eli noin kolmannekseen nykyisestä kuntamäärästä.
Kuntien karsimiseen perustunut sote-malli törmäsi perustuslaillisiin ongelmiin.
Toisin kuin nykyinen oppositio, tuolloin oppositio keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän johdolla yritti auttaa hallitusta sote-uudistuksen toteuttamisessa.
Sipilä ja perussuomalaisten silloinen puheenjohtaja Timo Soini pitivät sote-uudistuksen toteuttamista niin tärkeänä, että halusivat antaa tukea hallitukselle oppositiosta käsin. Puoluepoliittinen etu sai väistyä kansakunnan edun edessä.
Sote-uudistus on tällä viikolla pompahtanut jälleen kerran politiikan keskiöön. Tästä kiitos kuuluu kansanedustaja Elina Lepomäelle (kok.).
Lepomäen ulostulo osoittaa, kuinka vastenmielistä maakuntapohjoisen sote-mallin toteuttaminen on joillekin kokoomuksen edustajille. Samalla se paljastaa, kuinka lyhyt on poliitikoiden ja kansalaisten poliittinen muisti.
Maakuntamalli on ainoa vaihtoehto, joka on perustuslaillisesti kestävällä pohjalla. Tästä huolimatta oppositio ja osa kokoomuksesta haikailee edelleen kuntapohjaisen sote-mallin perään.
Onko todellakin niin, että nämä haikailijat ovat unohtaneet hakanneensa kuntamallilla päätä seinään jo viime vaalikaudella.
Mitä järkeä tätä hulluutta on toistaa vielä uudelleen? Neliön muotoinen palikka ei mene ympyrän muotoisesta reiästä sisään kuin väkivalloin jos silloinkaan.
Politiikkaa sopii toki tehdä, mutta jotain tolkkua ja järkeä siinä saisi olla edes nimeksi. Päätöksiä voi aina viivyttää, mutta tässä tapauksessa se on lyhytnäköistä.
Ongelmat eivät soten osalta katoa mihinkään, vaan ne tipahtavat varmuudella takaisin vastustajien omaan syliin.
Sote-palveluja käyttävälle kansalaisille päätösten viivästyminen olisi myrkkyä. Kaikki ovat yhtä mieltä, että nykyinen järjestelmä ei toimi.
Sellaista uutta mallia, joka puolestaan olisi valmis ja ongelmaton, ei ole olemassa eikä sellaista kukaan pysty edes tarjoamaan.
Tästä syystä hallitus onkin luvannut, että sote-mallia korjataan ja päivitetään, jos ja kun ongelmia tulee eteen.
Fakta on, että maakuntamallin myötä 424 eri viranomaistoimintoa siirtyy 18 eri maakunnan alaisuuteen. Uudistuksen myötä katoaa siis 406 eri ”hallintohimmeliä”.
Maakuntauudistukseen liittyvä toinen kumma piirre on moittia sitä hallintoa lisääväksi himmeliksi. Tätä mantraa toistavat mielellään kaikki ne, jotka vastustavat maakuntamallia, mutta kannattavat mahdollisimman laajaa sote-palvelujen valinnanvapautta.
Fakta on, että maakuntamallin myötä 424 eri viranomaistoimintoa siirtyy 18 eri maakunnan alaisuuteen. Uudistuksen myötä katoaa siis 406 eri ”hallintohimmeliä”, kuten 190 sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiota, 15 TE-keskusta, 15 ELY-keskusta ja 18 maakuntaliittoa.
Silti osa poliitikoista väittää kirkkain silmin, että hallintohimmelit lisääntyvät. Hyvä kysymys kuuluu, että miksi ja millä perusteilla?
Monilta tahtoo unohtua myös se tosiasia, että sote- ja maakuntauudistuksen pahimmat perustuslailliset karikot ovat soten valinnanvapaudessa. Maakuntamallin suhteen tällaisia ongelmia ei ole.
On selvää, että loiskiehunta sote- ja maakuntauudistuksen ympärillä jatkuu loppumetreille asti. Niin isosta kokonaisuudesta on kysymys.
Tiukasta poliittisesta väännöstä huolimatta todennäköistä on, että eduskunta hyväksyy uudistuksen hallituksen äänin kesäkuussa.
Oppositio on tästä päätöksestä hiljaa mielessään tyytyväinen, koska ei halua mistään hinnasta sote-taakkaa huomenlahjaksi seuraavalle hallitukselle.