Entisiä pääministereitä ei pitäisi kohdella ongelmajätteenä
Sitran hallintoneuvosto valitsi viime perjantaina Jyrki Kataisen rahaston uudeksi yliasiamieheksi tiukan äänestyksen jälkeen.
Sitran hallintoneuvosto saa pitkän miinuksen siitä, ettei se kyennyt yksimieliseen valintaan. Äänestyksen jälkeen syntynyt keskustelu ei ole kunniaksi sen paremmin hakijoille kuin valitsijoillekaan.
Äänestyksessä tappiolle jäänyt professori Markku Wilenius antoi valinnan jälkeen katkeransävyisiä kommentteja. Hänen mielestään asiantuntijoita ei olisi pitänyt vaivata julkisen haun kautta, jos paikka oli jo etukäteen pedattu poliitikolle.
Kriitikkojen mielestä kyseessä oli niin sanottu poliittinen nimitys, jossa poliittisesti sopiva meni pätevämmän edelle.
Tätä mielikuvaa vastaan on aika toivotonta taistella, niin ponnekkaasti kuin Sitran hallintoneuvoston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd.) ja hallintoneuvoston jäsen Markus Lohi (kesk.) ovatkin perustelleet Kataisen valintaa.
Ei auta, vaikka lähinnä johtavista virkamiehistä koottu Sitran hallitus esitti yksimielisesti Kataisen valintaa. Hallitus tunsi myös Wileniuksen ansiot, onhan tämä hallituksen jäsen.
Tapaus tuo mieleen tunnetun sanonnan: niin on, jos siltä näyttää.
Kukaan viime aikojen pääministereistä ei ole selvinnyt ilman haukkuja siviiliin siirtymisestä pääministerikauden jälkeen.
Valinnan poliittisuutta voi epäillä sillä perusteella, että Kataisen puolesta äänestivät SDP:n, kokoomuksen ja keskustan edustajat.
Vain nämä kolme puoluetta ovat kantaneet pääministerin salkkua viime vuosikymmenten aikana. On siis luontevaa epäillä, että näillä puolueilla on erityinen intressi huolehtia entisten pääministerien sijoittumisesta hyviin tehtäviin.
Keskustan Esko Aho oli edellinen entinen Sitran johtoon valittu pääministeri. Hänen valintansa syksyllä 2003 poikkesi kuitenkin Kataisen valinnasta. Sitran hallitus esitti tehtävään professori Bengt Homströmiä, mutta hallintoneuvosto päätyi Ahon kannalle.
Toisaalta voidaan epäillä myös Wileniuksen kannattajien poliittisia motiiveja. Oliko perussuomalaisten, vihreiden ja vasemmistoliiton edustajilla muuta yhteistä kuin halu hankkia irtopisteitä vanhojen pääministeripuolueiden kustannuksella?
Markus Lohi on perustellut valintaa Kataisen johtajakokemuksella. Jos Sitraan olisi valittu tutkimusjohtaja, Wilenius olisi ollut Lohen mukaan ylivoimainen ehdokas.
Kataisen johtajakokemus onkin ylivertainen, eihän pääministerin pestiä vaativampaa johtajan paikkaa Suomesta löydy. Myös EU-komission varapuheenjohtajuus on laskettava kovan luokan meriitiksi.
Voidaan tietysti väitellä siitä, millaisia tuloksia Katainen sai aikaan pääministerinä. Hänen hallituksensa ei jäänyt historiaan erityisen menestyksekkäänä.
Epäonnistuminen johtui kuitenkin enemmän hallituksen ylileveästä koostumuksesta kuin Kataisen johtajaominaisuuksista.
Lopulta kyse on siitä, lasketaanko poliittinen kokemus plussaksi vai miinukseksi kovien virkapaikkojen täytössä. Monet pitävät sitä miinuksena eikä heidän päätään käännetä millään asiaperusteilla.
Kukaan viime aikojen pääministereistä ei ole selvinnyt ilman haukkuja siviiliin siirtymisestä pääministerikauden jälkeen.
Esko Ahon valinta Sitraan herätti arvostelua. Paavo Lipposta on hiillostettu konsultin roolista Nord Stream kaasuputkihankkeissa. Matti Vanhasen loikkaa Perheyritysten liittoon ei sitäkään katsottu hyvällä.
Mari Kiviniemi taisi selvitä edeltäjiään pienemmällä kritiikillä siirtyessään OECD:n johtotehtäviin. Anneli Jäätteenmäki säästyi haukuilta vain siksi ettei koskaan siirtynyt siviilivirkaan vaan hakeutui europarlamenttiin.
Entiset pääministerit pitäisi kuitenkin nähdä enemmän kansakunnan voimavarana kuin ongelmajätteenä.