Brexit-elokuva kertoo, kuinka politiikan teko on muuttunut nopeasti – ja kuinka tämä taitaa olla iso syy keskustan alamäkeen
Brittien brexit-puolue hylkäsi asiakysymykset, kampanjoi muutamalla tunteisiin vetoavalla iskulauseella – eikä kantanut edes niiden todenmukaisuudesta huolta.
Tämän kertoo tv-draama ”Brexit – temppu ja miten se tehtiin”. Se on esitetty TV1:ssä (7.1.), ja se on katsottavissa Yle Areenassa.
Elokuva ei ole dokumentti. Se näyttää silti säälimättömän terävästi politiikkaa ravistelleen muutoksen.
Onko muutos ymmärretty? Onko se ymmärretty Suomessa? Entä keskustassa?
Brexit-voiton avaimia oli kaksi. Kampanjan vetäjät heittivät nurkkaan perinteiset poliittiset viisaudet. He eivät puhuneet byrokratiasta, ylikansallisista instituutioista, eivät edes maahanmuutosta.
Liian epämääräistä, sekavaa ja etäistä…
Teemat olivat jäsenyyden kustannukset ja ”hallinnan palauttaminen”, siis raha ja valta.
Yksiselitteistä totuutta ei kummassakaan asiassa ole.
”Varsinkin politiikkaan pettyneille kansan vähäosaisille kerrottiin, mitä he halusivat kuulla. Väitteiden todenmukaisuudella ei ollut juuri väliä, koska tunteisiin vetoava valhe päihittää kylmän tosiasian.”
Näin tiivisti Harri Römpötti kritiikkinsä Helsingin Sanomissa (6.1.).
Toinen voiton avain oli väittämien väsymätön toisto sosiaalisessa mediassa. Oppivat algoritmit lisäksi muokkasivat viestejä sen mukaan, minkälaista vastaanottoa ne saivat kansalaisilta.
Viestejä oli jopa miljardi.
Tämän teki mahdolliseksi Facebookin alustalta – luvatta tai luvalla – hankitun datan hyväksikäyttö. Samoja keinoja on käytetty USA:n presidentinvaaleissa ja jo yli 60 muussa maassa (HS 8.1.).
Brexit-elokuva ei ole siis dokumentti. Se kuvaa kansanäänestyskamppailua, ei parlamenttivaalitaistoa. Mutta se on niin todenmakuinen, että jokaisessa Suomen puoluetoimistossa sitä on tuijotettu kuin selväkielistä kertomusta politiikan muutoksesta.
Tai jos ei ole vielä tuijotettu, niin kyllä niin pitäisi tehdä.
Elokuva antaa vastauksia myös keskustassa käytävään keskusteluun.
Muutos on sukua Matti Vanhasen havainnolle, mitä hän selitti TV1:n ykkösaamussa (7.12.).
Vanhanen kertoi vaalipäivänä julkaistusta gallupista, jonka mukaan yli 60 prosenttia sekä vihreiden että perussuomalaisten äänestäjistä ilmoitti yksittäisen asian ratkaisevan heidän ehdokasvalintansa.
Se on valtavan paljon.
Keskusta ei ole yhden asian liike – eikä voi ollakaan. Mikään muukaan vakavasti otettava puolue ei voi olla yhden asian liike. Edustajat joutuvat tekemään linjauksia tuhansiin asioihin, ja niin vastuullisen puolueenkin on tehtävä.
Siksi keskustankin vaaliohjelmassa oli monenlaista hyvää. Mutta moni kansalainen antoi hyvälle tarjottimelle piutpaut ja valitsi ääripäiden muutamasta makupalasta.
Uhkakuvilla, yksinkertaistuksilla, vääristelyillä ja valheilla kamppailu ei ole kansanvaltaa. Se harhauttaa.
Sitten kävikin niin, mistä Suomenmaa kertoi Puolanka-reportaasissaan (6.9.). Keskustaa innostuneesti vuonna 2015 äänestänyt kansalainen valitsi toisin – yhden syyn takia:
”Maahanmuuttajia ei vielä ole Puolangalla, mutta Hyrynsalmella jo on. Se huolettaa valtavasti, että milloin he tulevat tänne, ja mitä kaikkea he saavat aikaiseksi.”
Silloin eivät auttaneet työllisyysasteen nousut tai maailman onnellisimman maan tittelit. Ne olivat oikeita vastauksia, mutta väärään kysymykseen.
Niihin kysymyksiin, joita monet esittivät, kelpasivat vain sellaiset vastaukset, joita kansalaiset halusivat kuulla.
Vaikka puoluetoimistoissa pitäisi katsoa Brexit-elokuva, sitä ei pidä matkia. Sitä olisi kylläkin hyvä pohtia, haluammeko politiikan teon muuttuvan kuvatun kaltaiseksi.
Eikö sellaista tulevaisuutta pidä kauhistua – ja myös niiden, jotka tuntevat nyt olevansa voiton puolella? Tuuli kun kääntyy, aina.
Uhkakuvilla, yksinkertaistuksilla, vääristelyillä ja valheilla kamppailu ei ole kansanvaltaa. Se harhauttaa.
Puolangallakin olisi ollut tärkeämpää pohtia sitä, mikä puolue turvaa parhaiten elämää maaseudulla kuin pelätä Hyrynsalmelle asti ehtineitä pakolaisia.
Hyrynsalmen pakolaiskeskuskin kun oli lakkautettu jo kolme vuotta ennen vaaleja.